JYPistä erotettu Lauri Merikivi avoimena: "Olo on sekava ja hämmentynyt, mutta katkera en ole"

Kiekkovalmentajan kevään kalenteri tyhjeni kuin veitsellä leikaten. Palo valmentamiseen kasvoi entisestään.

Lauri Merikivi, 36, istui tiistaina kotinsa aamupalapöydässä hämmentyneenä.

– Viimeiset 17 vuotta on menty niin, että aamulla on yhdessä vaimon ja lasten kanssa katsottu, mitä päivä tuo kenellekin tullessaan, hän kertoo.

– Nyt oma päiväohjelmani ja kevään kalenterini oli tyhjentynyt kuin veitsellä leikaten.

JYPin erotettu päävalmentaja kuvailee oloaan sekavaksi.

– Ottaa aikansa ennen kuin asiat selkiytyvät, Merikivi toteaa.

– Tilanne ei tullut vastaan ihan puskista, sen verran vaikea syksy oli. Mutta en ounastellut tätä ratkaisua nyt. Pikemminkin ajattelin asiaa lokakuussa, jolloin joukkueen peli oli pahiten kateissa.

Merikivi ei sano olevansa katkera JYPin johdolle.

– Ei missään tapauksessa niin. Pikemminkin olen kiitollinen, että sain reilun mahdollisuuden.

– Kokemus oli opettava. Tiedän olevani nyt parempi valmentaja kuin viime viikolla – saati viime toukokuussa, kun minut tehtävään valittiin.

 

Merikivi ei koe, että hänet olisi laitettu tekemättömään paikkaan: johtamaan tulokasvalmentajana kokenutta joukkuetta, jonka riveissä on myös kaksi kiekkoyhtiön osaomistajaa.

– JYP ei minua mihinkään asettanut, Merikivi huomauttaa.

– Valinta oli omani. Mietin keväällä pitkään, onko nyt oikea hetki. Sitten päätin, että on. Inhoan sitä, että asiat elämässä tehdään kuten on tehty aina ennenkin ja jäykkien normikaavojen mukaan.

– Halusin lähteä puhtaalta pöydältä liikkeelle. Nyt vain kävi näin.

Merikivi myöntää, ettei onnistunut riittävän hyvin.

– Aina löytyy asioita, jotka olisi voinut tehdä paremmin, hän muotoilee.

– Siitä olen ylpeä, että työskentelin omana itsenäni ja omalla tavallani. Pystyn katsomaan edelleen peiliin ja menemään levollisena kauppaan.

Miksi JYP ei käynnistynyt?

– Siihen en ota kantaa, Merikivi vastaa.

– On liian aikaista. Haluan tehdä analyysit rauhassa.

On puhuttu, että Merikivellä ei ollut käytössä pelaajia, joilla hän olisi pystynyt toteuttamaan omaa pelifilosofiaansa.

– Harvoinpa valmentaja saa täysin mieleisensä joukkueen, JYPin ex-luotsi muistuttaa.

JYP-kapteeni JP Hytönen tylynä: "Olimme huonoja, tyhmiä ja huolimattomia – suunnan pitää muuttua nyt" 

– Valmentajan yksi perusominaisuuksista on sopeutua erilaisiin asetelmiin. On tyhmyyttä ruuvata asioita, jotka eivät toimi. Me kokeilimme syksyllä joitain juttuja. Kun ne eivät lähteneet sujumaan, luovuimme niistä.

– Kiekkoluotsin tehtävä on omalla toiminnallaan mahdollistaa joukkueen menestys.

Merikivi kiittää pelaajia sekä joukkueen johto- ja huoltoryhmää.

– Ammattitaitoista väkeä, koen että valmennusryhmä ja pelaajat työskentelivät yhdessä.

Heikkilä & Kulmala: Studiovieraana Risto Dufva - "Joukkueessa on häpeää" 

Merikiven lähitulevaisuus on epäselvä, tulevaisuus ei.

– Minulla on valtava palo valmentamiseen ja itseni kehittämiseen. Aika näyttää, minne polku johtaa, hän sanoo.

– Kutsu tuli jo oman pojan F-juniorijoukkueen harjoituksiin.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 1 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .