Kärpät löi taas Jokerit

Kärpät kaatoi Jokerit jo neljännen kerran jääkiekon SM-liigassa, kun oululaisjoukkue voitti 2–1.

Kärpille kolmannen peräkkäisen ottelun voitto oli arvossaan, sillä tuoreet pisteet varmistivat sille pudotuspelipaikan.

– Olo on helpottunut. Olin laskeskellut, että ratkaisu venyy ehkä ensi viikon torstaille. Nyt tavoitellaan kotietua, Kärppien päävalmentaja Hannu Aravirta kertoi.

Tällä kertaa kamppailun ratkaisi Petr Tenkrat kahdella maalillaan. Jokerien näennäinen väkevä aloitus osoittautui tehottomaksi, kun rynniminen lähelle maalia ja parhaille paikoille jäi vajaaksi.

Tenkratin ylivoimalla Mika Järvisen taakse iskemän avausmaalin Jokerit kiri vielä kiinni, kun Janne Lahti niittasi terävällä vedollaan jo kauden 35. osuman.

Kamppailun lopussa, pelin 53. minuutilla, kotijoukkue kuitenkin töpeksi raskaasti. Jokerien kenttäpelaajista peräti neljä erehtyi laidan tuntumaan ja sen liukas Tenkrat osasi hyödyntää pelaten itselleen maalipaikan keskisektorille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Harri vastasi huutoonsa