Käsikirjoitukset romukoppaan

Keskiviikkoiltana Raksilan hallissa Oulussa hiljeni.

JYP, se nopea pala ja altavastaaja näytti, ettei sittenkään aio lähteä kesälomalle noin vaan, ei ainakaan ihan ilmaiseksi. Ilta päättyi oululaisten ihmetykseen ja jyväskyläläisten iloon maalein 2-5 (2-3, 0-0, 0-2).

Ja ansaittuun iloon.

- Tämä oli työllä tehty ja työllä ansaittu voitto, JYP-valmentaja Matti Alatalo sanoi.

- Toisesta erästä lähtien pelasimme niin kuin tätä joukkuetta vastaan pitääkin pelata.

Ilme Kärppä-luotsi Kari Heikkilän kasvoilla puolestaan ihmettelevän vakava, eikä hän suuremmin alkanut joukkueensa epäonnistumista analysoimaan.

- Parempi voitti. Tekeminen ei ollut sellaista, millä näitä pelejä voitetaan.

Jos pudotuspeleissä haluaa voittaa, ne voitot vaativat vieläkin enemmän sitä parasta mahdollista tekemistä.

Käsikirjoitus uusiksi: paljon maaleja ja vauhtia

Kärppien ja JYP:n kohtaaminen oli kaikkea muuta kuin odotetunlainen. Runkosarjassa väännöt olivat ensimmäistä lukuunottamatta vähämaalisia, nyt yksin ensimmäisessä erässä tehtiin yhteensä viisi osumaa.

Oma lukunsa on tietysti se, että tällä kaudella JYP onnistui voittamaan oululaiset vasta ensimmäistä kertaa ja kaiken lisäksi Kärppien omassa luolassa.

Eikä yhtään hassumpaan aikaan.

Pudotuspelilataus näkyi selvästi ottelun ensimmäisessä erässä. Molemmat joukkueet pelasivat avointa peliä ja päästä päähän mentiin vauhdilla.

Erän alkua hallitsi Kärpät, mutta JYP käytti tarjotut tilanteet tehokkaammin hyväkseen.

- Pelin intensiteetti oli hurja ja Kärpät liikkui todella hyvin. Onneksi jaksoimme hienosti mukana. Kova lataus näkyi ja meno oli sen mukaista päästä päähän, Alatalo sanoi.

Toisessa erässä peliin tuli mukaan jo hieman varovaisuutta ja myös tempo laski. Kärppä-kipsi vain syveni entisestään, kun oikeastaan kukaan joukkueesta ei yltänyt pelaamisessaan omalle tasolle ja maalit hukattiin jopa avopaikoista.

Perrin, Chlubna ja Leinonen ratkaisivat

JYP:n voiton takuumiehinä oli keskiviikkona paitsi koko joukkue, erityisesti ykköskenttä, joka tahkosi kaikkiaan 4+6-tehopistettä. Eric Perrin keräsi niistä 2+2 ja iloisesti profiiliaan kohottanut Tomas Chlubna 2+1.

Perrin urakoi osan ottelua kahdessa kentässä, kun Tuomas Pihlman sai tärskyn polveensa ja joutui jättämään leikin sikseen toisen erän puolivälissä. Vamman vakavuudesta ei illalla ollut vielä tarkempaa tietoa.

Yksi illan onnistujista oli myös puolustaja Pekka Poikolainen, joka jo melkoisen odottelun ja lähes 140 laukauksen jälkeen avasi maalitilinsä.

- Joo, hyvään aikaan tuo ensimmäinen osuma tuli, Poikolainen naureskeli hyväntuulisena.

- Tänään ei laskettu Kärppiä pelaamaan niiden omaa peliä ja kaksi erää tuntuivat olevan jo sellaista hyvää playoff-kiekkoa ja tiivistä puolustuspeliä.

Poikolainen on yksi JYP:n neljästä pudotuspelikokemuksella vahvistetusta pelaajasta.

- Edellisen kerran pelasin playoffseissa vuonna 1995, joten onhan siitä aikaa ehtinyt kulua.

Leinonen loisti, Bäckström haparoi

Ja vielä löytyy JYP:stä yksi erinomainen onnistuja: maalivahti Tero Leinonen, joka torjui pudotuspeleissä nyt ensimmäistä kertaa uransa aikana.

Jos Kärppä-vahti Niklas Bäckström hermoili ja hapuili, oli Leinonen hereillä alusta saakka, torjui ottelun ensi minuuteilla Kärppien läpiajon ja sai siitä hienon vireen koko loppuillaksi.

Vain Pekka Saarenheimo ja Mikko Lehtonen onnistuivat JYP-vahdin ohittamaan, kun taas oululaisten vaarallisimmat miehet Brett Lieversin johdolla saivat ihmetellä, kuinka kiekko ei sujahtanut sisään edes läpiajoista, avopaikoista eikä mistään.

- Vilkas ilta, mutta ei tämä peli oikeastaan minua yllättänyt. Kärpät oli juuri sellaisia kuin odotin: tulevat maalille ja laukovat ahkerasti, Leinonen sanoi hikeä pyyhkien.

Ja siitä kertovat myös torjuntalukemat: Leinonen 41, Bäckström 19.

- Onneksi sain peliin tosi hyvän alun. Ilman sitä läpiajon kiinnisaamista illasta olisi saattanut tulla paljon tuskallisempi.

- Maalien runsas määrä oli kuitenkin aika erikoista. Varsinkin ensimmäisessä erässä mentiin vaan päästä päähän intoa täynnä, mutta ajatusta ei taas paljoa tainnut aina olla mukana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.