KHL:n pelitauko venyy pitkälle huhtikuuhun – paussi koordinoitiin yhdessä jalkapallo- ja koripalloliigojen kanssa

Jääkiekkoliiga KHL pidensi tiistaina liigan pudotuspelien paussia pitkälle huhtikuuhun. Liiga ilmoitti jo myöhään maanantai-iltana, että pelit keskeytetään viikoksi. Tiistaina liiga pidensi taukoa tuntuvasti pidemmäksi eli 10. huhtikuuta asti.

KHL koordinoi ottelutauon yhdessä maan jalkapallo- ja koripallosarjojen kanssa. Myös muut Venäjällä järjestettävät urheilutapahtumat on siirretty tai perutettu yli kolmeksi viikoksi.

KHL:n johto taipui seurojen ja pelaajien painostukseen. Jokerit vetäytyi pudotuspeleistä oma-aloitteisesti viime lauantaina. Maanantaina kazakstanilainen Barys Nur-Sultan seurasi suomalaisseuran esimerkkiä.

Maanantaina monet kiekkoilijat paheksuivat KHL:n verkkaista reagointia koronaviruspandemiaan. KHL pyrkii silti edelleen pelaamaan pudotuspelit loppuun.

– Jos koronaviruksen varalta tehdyistä varotoimista ja rajoituksista luovutaan 10. huhtikuuta mennessä, KHL on valmis jatkamaan pudotuspelejä. Ilmoitamme siinä tapauksessa jatko-ohjelman siinä yhteydessä, KHL ilmoitti nettisivuillaan.

Puheenjohtaja pyysi faneilta ymmärrystä

Samalla KHL:n puheenjohtaja Aleksei Morozov korosti liigan vastuullisuutta.

– KHL pitää aina fanien ja pelaajien terveyttä etusijalla, Morozov korosti tervehdyksessään faneille.

– Nyt meidän on reagoitava uuteen tilanteeseen. Vetoan teihin, jotta hyväksyisitte päätöksemme. Vaikeina aikoina ihmisten on pidettävä yhtä, ja juuri nyt liiga ja seurat tarvitsevat tukea kipeämmin kuin koskaan.

Britannian laukkakisat joutuivat tekemään tiistaina vastaavan päätöksen. Lajin kattojärjestö BHA kertoi maanantaina, että maaliskuun laukkakilpailut järjestetään, mutta ilman yleisöä. Tiistaina se peruutti kisat.

– Seuraamme hallituksen ohjeistusta ja olemme päättäneet peruuttaa laukkakisat toistaiseksi, BHA:n puheenjohtaja Nick Rust ilmoitti tiedotteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.