Kanada-malja sai kolhunkestävän kuljetuslaukun

Suomen Jääkiekkomuseo Tampereella on saanut kaksi erikoisvalmisteista laukkua, jotka on räätälöity vain ja ainoastaan Kanada-maljan kuljettamiseen. Asoma Oy:n valmistamat kevyet ja kestävät muovilaukut korvaavat kuljettamiseen tähän saakka käytetyt puulaatikot.

Museon hallituksen puheenjohtajan Kimmo Leinosen mukaan Kanada-maljalle kertyy vuodessa viitisenkymmentä matkapäivää, kun sitä kierrätetään erilaisissa näyttelyissä ja tapahtumissa. Uuden laukun myötä määrä on tarkoitus nostaa jopa 150:een.

Aloite laukun hankintaan tuli Hannu Oksaselta, joka itsekin Tapparan riveissä pokaalia nostelleena tuntee sen kuljetukselle asettamat haasteet sekä onnettomuusalttiuden.

Museon hallussa olevasta alkuperäisestä Kanada-maljasta on valmistettu kopio, jonka SM-liigan voittajajoukkue saa haltuunsa vuodeksi kerrallaan.

Kanada-malja jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1951.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.