Katastrofialku kostautui, Kerho pihisti pisteet

Yritystä ja vauhtia kyllä riittää, mutta paras terävyys JYPin kiekkomiehistön tekemisestä tuntuu alkusyksyn kierroksilla vielä puuttuvan. Siitä nähtiin osoitus lauantai-iltanakin, kun HPK korjasi Hippokselta täyden vieraspotin keskinkertaisen esityksen päätteeksi. Loppulukemat kirjattiin lopulta 2–3 (0–2, 0–0, 2–1).

Ottelu sai kotijoukkueen kannalta pahimman mahdollisen alun. JYPin maalilla ensimmäistä liigapeliään pelannut Sami Rajaniemi joutui antautumaan ensimmäisen kerran jo 13 sekunnin pelaamisen jälkeen, kun Jere Sallinen pääsi sutimaan kiekon reppuun sekavan maalinedushässäkän päätteeksi. Tilanne sai alkunsa JYP-vahdin huolimattoman torjunnan seurauksena.

Muutamaa minuuttia myöhemmin kiekko helähti taas Rajaniemen selän takana. Tällä kertaa HPK-hyökkääjistä onnistui Teemu Rautiainen, joka sivalsi vastahyökkäyksen päätteeksi kiekon tyhjiin. Rautiaiselle mainion syötön osumaan tarjoili Bonda Radulic.

Rajaniemelle uran ensimmäisen liigapelin avausminuutit eivät jääneet mieluisina mieleen.

– Ei se hirveän helppo tilanne tietenkään ollut. Taisin tehdä itse itselleni ottelun alun vaikeaksi. Oli ylilatautumista, mikä näkyi sitten hermostuneisuutena. Jouduin tekemään aika paljon töitä sen eteen, että pääsin taas peliin mukaan, loppua kohti petrannut nuorukainen kertoi.

– Onneksi pystyin hieman parantamaan loppua kohti, mutta ei tässä tietenkään hirveän hyvät fiilikset ole, Rajaniemi jatkoi.

HPK:n shokkialku sai myös koko JYP-miehistön pelin avauserässä  pahasti sekaisin.

– Saatiin erittäin vaikea lähtö otteluun. Kaksi maalia neljään minuuttiin oli totta kai todella huono alku meille. Sen jälkeen joukkue hieman reagoi liikaa tapahtuneeseen ja touhu meni hieman ylipelaamiseksi, JYP-luotsi Marko Virtanen kuvaili avauserän tapahtumia.

Kone käynnistyi

Kehnon avauserän jälkeen JYPin koneet käynnistyivät vihdoin toisessa erässä. Hurrikaaniryhmä otti komennon ottelussa ja pystyi luomaan painetta HPK-päätyyn. Sen myötä myös maalipaikkoja alkoi syntyä, vaikka huippuvaaralliset tilanteet olivatkin kortilla.

– Toisessa erässä saatiin peliä taas hieman kontrolliin. Maalipaikkojakin saatiin, mutta tällaista urheilu on. Aina ei vain onnistuta maalinteossa, Virtanen luonnehti.

Vaikka JYP piristyi toiseen erään, varsinaista dominointia kotijoukkueen pelaaminen ei vielä toisessakaan erässä ollut. Pienet huolimattomuudet kiekollisessa pelaamisessa leimasivat joukkueen pelaamista myös kakkoserässä.

JYPin paras tilanne toisessa erässä avautui Ramzi Abidille, kun isännät pelasivat ensimmäistä kertaa ylivoimalla. Kanukkihyökkääjä ei onnistunut kuitenkaan iskemään boksin keskeltä kavennusosumaa.

Abidin tyhmä kuitti

Ottelun kolmannessa erässä JYP jatkoi takaa-ajoaan, ja kotijoukkue hallitsi kenttätapahtumia erän alkuhetkistä saakka. Vihdoin kotijoukkueen onnistui myös avata maalihanat, kun Miika Lahti sutaisi kiekon Frans Tuohimaan selän taakse ajassa 46:46.

Päätöserä oli kotijoukkueelta kokonaisvaltaisesti ottelun paras 20-minuuttinen. JYP onnistui luomaan useita hyviä maalipaikkoja päätöserässä, mutta Tuohimaa HPK:n maalilla piti vieraita pystyssä.

JYPin takoessa päätään seinään, HPK iski vielä kerran. Otto Paajanen ohitti Rajaniemen lähietäisyydeltä vajaat pari minuuttia ennen päätössummeria.

Paajasen osuman jälkeen ottelu näytti jo ratkenneelta, mutta JYP ei vielä luovuttanut. Kotijoukkue tuli maalin päähän ottelun viimeisellä minuutilla, kun Lahti iski illan toisensa. JYP sai kiekon viime hetkillä uudestaankin HPK-maaliin, mutta lopulta maali hylättiin videotarkastuksen jälkeen ja näin ollen pistepotti matkasi Hämeenlinnaan.

Yksi tilastomerkintä saatiin vielä ottelun päätyttyäkin. Illan typerimmän tempun esitti JYPin Abid, joka kävi kuittaamassa HPK-puolustaja Craig Schiaralle toisessa erässä nähdyn taklauksen summerin jo soitua. Abid töytäisi Schiaraa tahallisesti olkapäällä päähän, josta ottelun tuomaristo tuomitsi pelirangaistuksen. Tapaus menee myös päävideotuomarin käsittelyyn, joten Abidia saattaa odottaa lisäsanktiot.

Voittonsa myötä HPK ohitti JYPin sarjataulukossa. Jyväskyläläisten sijoitus on lauantain jälkeen kuudes. JYPin seuraava liigakoitos on tiistaina Tampereella Tapparan vieraana.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

HPK haki ison vierasvoiton

Ässät maksoi kovan hinnan pisteistä

Ilveksen voittoputki venyi neljään otteluun

Karmit kaulassa kaukaloon, Rajaniemi debytoi