KeuPa HT kellotti yleisöennätyksensä keskiviikon kamppailussa

Keuruun jäähalli oli keskiviikkona revetä, kun KeuPa HT tuli kouluun ja koulu illan matsiin. Lehtereille illan K-Vantaa-otteluun sulloutui kaikkiaan 930 katsojaa, jolla paukkuivat vanhat yleisöennätykset.

Liikkeellä oli noin 400 koululaista opettajineen, monien lasten vanhempia ja rutkasti muuta faniväkeä.

Ennätys rikottiin taatusti myös metelin ja vilskeen määrässä. Koululaiset olivat jo päivällä askarrelleet lippuja ja banderolleja ja opetelleet vimmattua "hyvä KeuPa!" -huutoa.

Kolmasluokkalaiset Pinja Lepistö, Lempi Ruuth ja Sanni Roininen nauttivat vauhdikkaasta koulupäivästä. Sannille lätkämatsikokemus oli ensimmäinen ja kerrassaan hieno.

– Tosi kivaa, Pinja iloitsi.

– Tässä päivässä on kaikki ollut hauskaa, hehkutti Lempi.

Sanni näytti yhdessä väsättyjä lippuja ja niitä koristavia pelaajanimmareita. Keupalaiset kun olivat jo päivällä vierailleet koululla nostattamassa henkeä.

Mahtavaksi kuvasi erilaista koulupäivää myös opettaja Tarja Rotola-Pukkila:

– Tällainen tekeminen ja yhteisöllisyys on mahdollista vain pienellä paikkakunnalla. Kaikki halusivat osallistua kaikkeen, lähteä fanimarssillekin. Jokainen on nyt KeuPan kannattaja.

KeuPa HT tulee kouluun -tapahtumalla haluttiin tarjota alakoululaisille mahdollisuus nauttia Mestis-huumasta. Matsi aloitettiin Maamme-laululla ja KeuPa HT:n palkitsemisella. Seura sai kaupungin vapaa-aikatoimen erityishuomionosoituksen kiitokseksi sinnikkäästä työstä, jolla joukkue nousi historiallisesti Suomi-sarjasta Mestikseen.

Ja matsihan päättyi 4–2. Sitä riemua ja huutoa!

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kiekko

Hurricanes luottaa saavansa Ahon sopimukseen "ennen harjoitusleiriä"

Näkökulma: JYPin Anttoni Hongan matka NHL:ään mutkistui varanneen seuran vuoksi – Kokoonpanoon murtautuminen vaatii kärsivällisyyttä

Kaikkiaan 22 suomalaiskiekkoilijaa sai tänä vuonna NHL-varauksen – Carolina kiinnitti toisena varauspäivänä Puistolan, maailmanmestari Hongan ja Tieksolan

Anttoni Honka varattiin NHL:ään! – JYP-puolustaja suomalaislegioonaan, toinen jyväskyläläinen Patrik Laineen seurakaveriksi?

Näkökulma: Nyt myös JYPin ja KeuPan puolustajanuoren veli joutuu jännittämään tulevaisuuttaan – Antoiko NHL:n varaustilaisuus lähtölaukauksen seurasiirtoon?

Kaapo Kakko varattiin NHL:ään toisena – New York Rangers innoissaan uudesta suomalaislahjakkuudestaan

NHL:n kärkivarauksista tulee naapureita – "Olemme yhdessä pitkään, vähän kuin Ovetshkin ja Crosby"

Tommi Salmelainen teki kiekkohistoriaa 50 vuotta sitten: "Olin vain että aijaa…" – Salmelainen varattiin NHL:ään ensimmäisenä eurooppalaisena pelaajana

Barkov palkittiin NHL:n herrasmiespelaajana – Heiskanen lähes yksimielisesti NHL-tulokkaiden tähdistökentälliseen

Sinuhe Wallinheimo aikoo luopua jääkiekon pelaajayhdistyksen puheenjohtajuudesta, toivoo avoimuutta seuraajansa valintaan – "Liikaa kabinettipäätöksiä"

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.