KeuPan mestarivalmentaja hyppää liigaluotsiksi – "Samoja asioita kuin KeuPassa"

KooKoo vahvisti tänään Mikko Heiskasen pitkään huhutun valmennuspestin Kouvolaan. Heiskasesta tulee Tuomas Tuokkolan kakkosvalmentaja vuoden sopimuksella.

KeuPa HT:n sensaatiomaisesti mestiksen mestariksi valmentanut Mikko Heiskanen, 32, siirtyy ensi kaudeksi odotetusti haistelemaan liigaympyröitä. Kaksi kautta KeuPan päävalmentajana ja sitä ennen yhden kauden kakkosvalmentajana toimineen Heiskasen sopimus kattaa ensi kauden.

– Kun tiiveyden ja yhteishengen päälle liitettiin vielä urheilullisuus ja nuorten pelaajien intohimo, niin se kantoi pitkälle, Heiskanen analysoi KeuPan mestaruutta SM-liigan verkkosivuilla.

– Uskon, että samoja asioita näkyy myös KooKoossa tulevalla kaudella, hän lisäsi.

JYP-luotsi Marko Virtasen potkuista tulee huomenna lauantaina kuluneeksi neljä viikkoa, eikä uudesta päävalmentajasta ole kuulunut vielä pihaustakaan. Heiskasen nimi on ollut esillä ainakin kahvipöytäkeskusteluissa, mutta KooKoo-sopimuksen myötä ne spekuloinnit voidaan unohtaa.

KeuPan mestaruutta juhlittiin perjantai-iltana kansanjuhlassa Keuruun torilla.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .