Koivu auttoi maalisyötöllään Anaheimin lohkokärkeen

Anaheimin ykkösketjua johtava Ryan Getzlaf auttoi vahvalla pelipanoksellaan Anaheimin 5-2-voittoon NHL-jääkiekkoliigan vierasottelussa St. Louisia vastaan lauantaina. Getzlaf syötti ensin Corey Perryn viimeistelemän 2-0-osuman ja teki itse 3-0-maalin vajaat kaksi minuuttia myöhemmin.

Samalla Getzlaf kasvatti perättäisten pörssipisteitä tuottaneiden otteluidensa sarjan jo 13:een. Saku Koivu pelasi ottelussa 17 minuuttia ja sai syöttöpisteen Andrew Coglianon 1-0-maaliin.

Myös Sami Vatanen sai mukavasti peliaikaa, sillä hän raatoi Anaheimin puolustuksessa lähes 16 minuuttia. Hän tosin otti toisessa erässä korkeasta mailasta 2x2 minuutin jäähyn. Teemu Selänne ei pelannut.

Anaheim järjesti Coloradolle vasta sen toisen kotitappion varsinaisella peliajalla. Voitto heltisi terävällä alulla, joka vei Anaheimin 3-0-johtoon seitsemässä ja puolessa minuutissa ja 4-0-johtoon toisen erän lopulla.

Anaheimin ratkaisupelaajiin kuului myös tanskalainen maalivahti Fredrik Andersen, joka pelasi vasta yhdeksännen NHL-ottelunsa, mutta jo kahdeksannen voittonsa. Hän on suomalaisille tuttu Kölnin 2010 MM-kisoista, joissa Tanska yllätti Suomen 4-1 Andersenin torjuntavuorolla.

Anaheim nousi voiton ansiosta länsilohkon kärkeen Chicagon rinnalle.

Itälohkon rajussa kärkiottelussa Boston otti pientä henkistä yliotetta Pittsburghista, kun joukkueet kohtasivat toisensa viimeistä kertaa runkosarjassa. Kotijoukkue Boston kiri riemukkaaseen voittoon iskemällä kaksi osumaa ottelun viime hetkillä.

Ensin David Krejci iski 2-2-tasoituksen, kun peliaikaa oli jäljellä 1.29 ja kotijoukkue pelasi kuudella kenttäpelaajalla. Puolustajakolossi Zdeno Chara teki voittomaalin vain 13 sekuntia ennen peliajan päättymistä. Hänet palkittiin ottelun parhaana pelaajana.

Tuukka Rask torjui Bostonin maalilla 28 kertaa. Kolmannessa erässä hän teki ratkaisevan torjunnan, kun NHL:n pistepörssin kärkimies Sidney Crosby yritti juonia läpiajosta vieraat kahden maalin karkumatkalle.