Koivun voittomaali kruunasi Wild-fanien juhlaillan

Minnesota Wildilla on kahden pelin verran aikaa teroitella kuvioitaan ennen NHL-liigan pudotuspelejä. Joukkueen jatkopaikka varmistui varhain keskiviikkona Suomen aikaa, kun Columbus Blue Jackets kellisti Phoenixin jatkoajalla 4-3.

Kipparinsa Mikko Koivun johdolla Wild kuorrutti faniensa juhlaillan kukistamalla kotihallissaan Bostonin Bruinsin voittolaukauksien jälkeen 4-3.

- Saimme vähän aikaa valmistautua tulevaan, mutta siitä on nyt otettava täysi hyöty irti. Pelin pitää kehittyä edelleen, Koivu tuumi seuransa haastattelussa.

Koivu ratkaisi ottelun nostamalla kiekon maaliin voittolaukauskilpailussa ohi Tuukka Raskin, joka torjui Bruins-maalissa 21 laukausta.

Voiton tuonut maali kävi Wildille palkkioksi räväkästä kolmannen erän kiritaistelusta, joka huipentui Ryan Suterin 3-3-maaliin 65 sekuntia ennen erän päättymistä.

Koivu oli Suterin maalin toinen syöttäjä. Avauserässä hän syötti Jason Pominvillen 1-0-osuman ylivoimalla.

- Hyvä jakso meiltä ja kaikkiaan hyvää jääkiekkoa molemmilta joukkueilta varsinkin jatkoajalla. Fanit varmaan nauttivat, Koivu arvioi kolmatta erää ja ottelua.

Wild jatkaa pudotuspeleihin länsilohkon ensimmäisen villi kortti -paikan haltijana ja Koivun mukaan luottavaisena.

- Tavoite on pelata koko ajan paremmin ja kyetä aina nousemaan suvantopaikoista. Minusta se on onnistunut meiltä viime peleissä.

Ottelun ykköstähdeksi valittu Kari Lehtonen veti pidemmän korren suomalaisten maalivahtien kohtaamisessa Dallasissa. Hän torjui 27 laukausta ja päästi voittomaalitaistossa vain yhden maalin, kun Dallas kukisti Nashvillen 3-2.

Nashvillen Pekka Rinne torjui 28 laukausta ja tuli voittomaalitaistossa Dallasin Vernon Fiddlerin ja Tyler Seguinin yllättämäksi.

Voitollaan Dallas vankensi otettaan länsilohkon toisesta villi kortti -paikasta pudotuspeleihin. Sillä on kahden pisteen ero haastajansa Phoenixiin. Molemmilla on runkosarjaa jäljellä kolme ottelua.

- Kun näimme, että Phoenix sai pisteen, halusimme tehdä kaiken mahdollisen, että saisimme itsekin pisteet. Todella tärkeät kaksi pistettä, Fiddler tuumi ESPN:lle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.