Kolumni: Superyllätysten kiekkokausi on ohi – pelitapako ensin vaiko sittenkin ilmapiiri?

Siinä on jotain maagista. Game seven, hockey's heaven, sanotaan.

Mutta kun kyse on pudotuspelisarjan seitsemännestä ottelusta, se on taivas vain voittajalle. Kilpailussa jääkiekkomaailman ultimaattisesti kovimmasta palkinnosta, Stanley cupista, taivaspaikka osui ensimmäistä kertaa St. Louis Bluesin kohdalle varhain torstaiaamuna Suomen aikaa.

Silti voitonriemua enemmän jäivät mieleen hävinneen osapuolen Boston Bruinsin pelaajien tyhjät katseet. Vaikka ottelu eteni siihen malliin, että viimeistään Brayden Schennin 3–0-maalin saattoi sanoa katkaisseen kamelin selän kolmannen erän puolivälissä, tuli se tyhjyys vasta summerin soitua.

Bruins piti latauksestaan kiinni loppuun saakka ja rutisti 4–1-kavennuksen, mutta ei lopulta pystynyt pelaamaan voitosta.

Kun olet repinyt ja raastanut 82 kierrosta runkosarjaa ja Bruinsin tapauksessa 24 pudotuspeliä, voi tavan pulliainen vain kuvitella sitä tunnetta, kun käteen jää vain luu.

Pohjoisamerikkalaisessa urheilukulttuurissa ei jämäsijoista palkita.

 

St. Louis Bluesin mestaruus on hieno urheilutarina. Joukkue juuttui heti alkukaudesta NHL:n pohjamutiin ja päävalmentaja Mike Yeo sai potkut marraskuussa. Tilalle nostettiin marraskuun lopulla kakkosvalmentajan pallilta  entinen taalakaukaloiden nyrkkisankari Craig Berube.

Vielä kuluvan vuoden ensimmäisenä päivänä Blues oli sarjataulukon pahnanpohjimmainen. Nyt Missourissa on menossa isot bileet.

Beruben miehistö tahkosi kahta vaille täydet 28 pudotuspeliä. Se voitti niistä 16. Vuodenvaihteen jälkeen joukkue pelasi 46 ottelua runkosarjaa. Niistä tarttui matkaan häkellyttävät 30 voittoa huipputasaisessa NHL:ssa.

 

Bluesin uroteko kuvastaa hyvin koko päättynyttä kiekkokautta. Se oli yllätysten, ellei peräti superyllätysten sesonki vähän joka suunnalla.

Aloitetaan mestiksestä. Vasta loppumetreillä pudotuspelipaikkansa varmistanut KeuPa HT laittoi ensin kesälomalle runkosarjan ykkösen Hermeksen ja sitten kakkosen LeKin. Se kolmonen, Ketterä, oli lopulta liikaa, mutta aikamoisen pommin KeuPa silti rysäytti.

Ja nyt sitten käsiä ylös liigan osalta. Kuka ennusti, että Kanada-maljaa nostelee HPK? Ei juuri kukaan ja sellainenkin, joka väittää näin tehneensä, todennäköisesti valehtelee.

 

Tammikuun alussa Suomessa tuuleteltiin nuorten maailmanmestaruutta. Ikäluokat ovat aina erilaisia, mutta kun taustalla oli kahden vuoden takainen säilyminen karsintojen kautta ja vuoden takainen puolivälierätappio, oli mestaruus melkoinen jysäys.

Entäs sitten naisleijonat? Sensaatiomainen voitto Kanadasta kotikisojen välierässä sai synkän reunuksen finaalissa Yhdysvaltoja vastaan, kun oikeusmurhamainen Suomen jatkoaikamaalin hylkääminen siivitti jenkit lopulta mestariksi.

Silti Suomen "piti" ottaa taas se perinteinen pronssi. Ottivat moraalisen mestaruuden.

 

Jukka Jalosen kultaa huuhtoneesta leijonamiehistöstä on sanottu jo kaikki mahdollinen, joten mitäpä siihen lisäämään? Mörkö löi sisään, useampaankin otteeseen ja Slovakiasta oli jälleen tuliaisina MM-pokaali.

Mutta mikä yhdistää kaikkia edellä mainittuja yllättäjiä? Annetaanpa puheenvuoro KeuPan kevään tehomiehelle Janne Kumpulaiselle.

"Täällä jokainen saa olla juuri sitä, mitä on. Ja kun saat olla täysin oma itsesi kopissa, on helppoa olla sitä myös kaukalossa", Kumpulainen hihkui ratkaisevan välierän jälkeen.

Hyvin samantyyppisiä kommentteja kuultiin jatkuvasti leijonapelaajien suusta Kosicessa ja Bratislavassa.

Craig Berube, Niko Härkönen, Jussi Ahokas, Pasi Mustonen ja Jukka Jalonen sekä epäilemättä jopa KeuPankin kellistänyt Ketterä-luotsi Maso Lehtonen kirjoittivat huimat tarinat, joissa oppi otettiin paitsi pelikirjoista, myös ilmapiiriopuksista.

 

Kumpi sitten oli ensin, muna vai kana? Toimiva pelitapa antaa mahdollisuuden onnistua, onnistuminen puolestaan rakentaa kivijalkaa uusille onnistumisille.

Mutta mihin yksittäinen pelaaja lopulta nojaa sillä ratkaisevalla hetkellä? Stanley cupin viimeisessä finaalissa St. Louis luuttusi pelillisesti Bostonilla lattioita. Se uskalsi pelata, oli ratkaisevilla hetkillä rohkeampi.

Niin kuin oli HPK, oli Suomi.

"On upeaa nähdä, kun kaverit vieressä haluaa sulle hyvää. Jokainen tekee kaikkensa sen eteen, että vieruskaveri näyttää hyvältä", summasi Harri Pesonen leijonien mestarismiehistön salaisuuden Ondrej Nepela -areenan mestaruushuumassa.

En usko, että Boston Bruinsin ilmapiirissä oli mitään vikaa. Tai muidenkaan finaaleja hävinneiden osapuolten. Mutta ehkä se voittajilla on aina hiiren verran parempi ja sitä kautta myös pelitavasta tulee toimivampi?

Näin ainakin haluaisin uskoa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .