Kommentti: Mestis on bestis ja pienten kylien iso juttu

Mestiksen seuranta on omalla henkilökohtaisella tasolla ollut viime vuosina suorastaan häpeällisen heikkoa, mutta tämän kevään viiden pudotuspelin otannalla nyökkään hyväksyvästi lausahdukselle "mestis on bestis".

Se on amatöörisarja ammattilaissarjan ottelu- ja harjoitusmäärillä. Siksi loputtomien bussikilometrien, askeettisten ja joskus jääkylmien hallien sekä pienten, jopa olemattomien tilipussien sotureille pitää nostaa hattua. Myös heidän valmentajilleen, huollosta ja muusta taustaporukasta nyt puhumattakaan.

Näin melkoisen paljon viihdyttävää jääkiekkoa. On toki totta, että taktisesti puhutaan liigaa köyhemmästä sarjasta, mutta mitäs sitten? Aika usein otteluissa tapahtuu yhdessä erässä ainakin saman verran kuin kokonaisessa liigaottelussa.

Mutta mikä on mestiksen funktio suomalaisessa jääkiekossa? Liigaan on nostettu suunnilleen kaikki seurat ja seutukunnat, joissa edes teoriassa voi pääsarjajoukkuetta pyörittää. Liigan avaaminen kuulostaa nykyään pelkältä haihattelulta. Se edellyttäisi pääsarjajoukkueiden määrän radikaalia vähentämistä.

Se ei liene minkään valtakunnan realismia, mutta jos näin kävisi, se palauttaisi mestikseen "isoja". Silloin tällainen mainioiden kyläjengien finaalisarja, jollainen Ketterä-KeuPa oli, ei olisi realismia. 9800 asukkaan Keuruu ja 27 000 asukkaan Imatra elivät ja hengittivät finaalihuumaa. Etenkin viimeksi mainittu, jonka toistaiseksi korkein sijoitus mestiksessä/ykkösdivisioonassa oli ennen tätä kautta seitsemäs.

Ja kuten Keuruulla, myös Imatralla pohdittiin taannoin, että pitääkö Ketterän edustuskiekkoilun laittaa pillit pussiin. Nyt joukkue on toisella kaudellaan mestiksen mestari oltuaan pois vaelleltuaan alemissa sarjoissa sitä ennen parikymmentä vuotta.

Vuosikymmenen alussa rakennetussa hallissa möykkäsi tuvantäysi yleisö, 1300 katsojaa. Ulkona jättiscreenin ääressä terassilla 200-300 lisää. Eteläkarjalainen kiekkokansa osasi antaa raikuvat suosionosoitukset myös finaalin hävinneelle osapuolelle, josta isot propsit.

Lienee kuitenkin niin, että tämän isommaksi mestiksestä ei ole. Liigaseuroista tulevien lainapelaajien määrää rajoitetaan ensi kaudella, eikä se kuulosta mitenkään päin järkevältä, kun kyse on ahtaissa taloudellisissa raameissa operoivista yhtiöistä.

Mutta miksei mestis voisi olla pienten kyläjengien sarja? Pienten kylien iso juttu? Sellainen olisi taatusti eduksi suomalaiselle jääkiekolle.

Mutta siihen mestisseurat tarvitsevat järkevää yhteistyötä liigaseurojen kanssa. Sellaista, jota Jääkiekkoliitto ei omilla toimillaan turhan päiten rajoita.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .