KooKoon Wittchow kuritti vaasalaisia

Jääkiekkoliigan kellariosastolle lipunut KooKoo otti kuuteen viikkoon toisen kolmen pisteen voittonsa lyömällä tuplaviikonloppua Kouvolassa pelaavan Sportin maalein 5–2 (4–1, 0–1, 1–0).

SM-liigan kahdesta surkeimmasta puolustuksesta hatarammaksi osoittautui vaasalainen versio, kun kotijoukkue ratkaisi voittonsa jo avauserässä. Illan kaksi ensimmäistä maalia viimeistelleen amerikkalaispuolustaja Ed Wittchow'n (2+1) johdolla KooKoo kilautti ensimmäisen 20-minuuttisen aikana neljän maalinsa lisäksi kahdesti tolppaan.

–  Olisimme voineet hävitä hyvälläkin pelillä. Nyt tulos oli huono, koska suorituskin oli huono. Lauantaina samassa kaukalossa on silmissä oltava palo, kommentoi Sportin valmentaja Ari-Pekka Pajuluoma.

KooKoolla oli pohjalla vain viisi sarjapistettä edellisistä 12 ottelustaan. Joukkueen johdettavakseen runsas viikko sitten saanut Mikko Heiskanen oli katsellut penkin takana tappiopelit maalein 1–5 ja 0–5.

–  En edes muista, milloin viimeksi johdimme liigapeliä ennen tätä iltaa. Tänään jalkoihin laitettiin töpinää, kiitteli Heiskanen joukkuettaan.