Leijonavahti Raanta siirtyy Ässistä HIFK:hon

Helsingin IFK tiedotti tänään uusista pelaajasopimuksista ja sai aikaan sekamelskan.

Jo pitkään epävirallisesti tiedossa ollut maalivahti Antti Raannan kaksivuotinen sopimus julkistettiin. Raanta, 23, torjui Ässät SM-liigan mestareiksi ja on osa leijonamiehistöä alkavissa MM-kisoissa.

Pitkään uumoiltu oli myös hyökkääjä Jonne Virtasen siirto JYPistä. Erikoiseksi uutisen teki kuitenkin se, että aiemmin alkuillasta JYP oli tiedottanut tehneensä Virtasen kanssa jatkosopimuksen.

- Allekirjoitimme tänään iltapäivällä kaksivuotisen sopimuksen. Jonne ilmoitti haluavansa jatkaa, ja se sopi meille hyvin, JYPin toimitusjohtaja Kari Tyni kertoi.

HIFK:n uutista Virtasen siirrosta Tyni ei kommentoinut. STT ei tavoittanut HIFK:n urheilujohtaja Tom Nybondasta.

HIFK tiedotti myös hankkineensa ruotsalaispuolustaja Oscar Eklundin Kärpistä sekä tehneensä sopimukset nuorille omille kasvateilleen Mika Partaselle, Mikko Vainoselle, Julius Nyqvistille ja Miihkali Tepolle.