Leijonien Ruotsi-peli keskeytettiin - jää petti Västeråsissa

Ruotsin jääkiekkoilua vaivaa harvinaisen nolo vitsaus, kun jäänteko ei tunnu maassa enää luonnistuvan. Tammikuinen CHL-tapaus sai jatkoa perjantai-iltana Västeråsissa, kun Ruotsin ja Suomen välinen miesten maaottelu kääntyi farssiksi jään pettäessä.

Ottelun tuomaristo käski joukkueet pukukoppiin, kun toista erää oltiin aloittelemassa. Jäässä oli molemmissa päädyissä vaarallisia railoja, ja reilun puolen tunnin korjaustauon jälkeen erä saatiin alkuun. Jää ei kuitenkaan kestänyt, eikä uusi korjausyritys tuonut tulosta. Ottelu päätettiin keskeyttää kokonaan.

- Harmillinen ja ikävä juttu, mutta päätös oli täysin oikea, Leijonien päävalmentaja Kari Jalonen kertoi STT:lle puhelimitse.

- Loukkaantumisriski kasvoi niin suureksi, ettei sitä voitu ottaa. Ruotsin päävalmentaja Pär Mårts ja myös joukkueiden kapteenit olivat täysin samoilla linjoilla.

Jalonen ei muista omalta pitkältä kiekkouraltaan tapausta, jossa ottelu olisi jäänyt kesken jään takia. Ruotsissa sen sijaan on tuoreessa muistissa CHL:n tammikuinen välierä, jossa Göteborgissa jää petti ja Frölundan ja Kärppien ottelu oli kesken yli tunnin.

- Ruotsilla oli vastaava tapaus myös viime vuonna maaottelussa Norjaa vastaan. Olisi jo aika ottaa opiksi, Jalonen totesi.

Myöhään perjantaina varmistui sitten, ettei ottelua enää pelata loppuun lauantaina. Leijonaryhmä lähti myöhään illallisen jälkeen kohti majapaikkaansa Tukholmassa, jossa kaksoismaaottelun toinen osa pelataan sunnuntaina. Jos jää vain Globenissa kestää.

Suomi johti ottelua Janne Pesosen avauserässä iskemällä maalilla, johon vastahyökkäyksessä tarjoili maukkaan syötön Juhamatti Aaltonen. Juuse Saros Suomen maalilla torjui kaikki kymmenen ruotsalaislaukausta.

- Tuosta nyt ei kannata vetää suurempia johtopäätöksiä, se oli vain yksi erä. Mutta olihan siinä hyvä intensiteetti, ja molemmat joukkueet laittoivat itseään likoon, Jalonen pohti ainoaa 20-minuuttista.

- Olimme hyviä, ja kaikki neljä kentällistä saatiin toimimaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.