Luulaja tyhjenee suomalaisista - nyt lähti Koivisto

Ruotsalaisjääkiekkoseura Luulajassa käy kato suomalaispelaajista. Hyökkääjä Toni Koivisto jättää seuran perhesyistä ja siirtyy Rauman Lukkoon.

Koivisto, 30, solmi Lukon kanssa kolmivuotisen sopimuksen. Ylitorniolaiskasvatilla on pitkä historia seuran kanssa, sillä hän siirtyi sinne juniori-iässä ja pelasi Lukossa SM-liigakaudet 1999-2005.

Parhaalla SM-liigakaudellaan Koivisto on tehnyt 62 tehopistettä. Silloin hän voitti kultaa Kärpissä.

- Pidän Raumaa kotikaupunkinani, joten Lukkoon palaaminen oli luonnollinen vaihtoehto. Tärkein syy siihen, että lähdin Ruotsista oli perhe, sillä vaimoni halusi palata takaisin työelämään ja vanhin poikamme aloittaa puolestaan syksyllä esikoulun, Koivisto kertoi Lukon kotisivuilla.

Luulajan viime kauden kuudesta on suomalaispelaajasta jatkamassa vain Niklas Fogström, joka on viihtynyt Ruotsissa jo viisi kautta. Koiviston tavoin Joonas Vihko purki sopimuksensa perhesyistä ja palasi Suomeen.