Maalikoostevideo: JYP oli nollannut rökäletappion – SaiPa kaatui kotikaukalossa

SaiPa kaatui kotikaukalossa.

JYP oli Liigassa nollannut hyvin perjantain rökäletappion KalPan vieraana ja taisteli 2–1-voittoon lauantaina kotihallissaan SaiPaa vastaan.

Kahden väsyneen joukkueen ottelussa JYP oli astetta terävämpi sekä hyökkäys- että puolustuspäässä.

– Joukkue oli asialla eikä päästänyt kuin yhden omiin. Eilen annettiin kolme alivoimamaalia, mutta nyt ei yhtään. Kolmas peli neljään päivään molemmilla ja varmasti painoi jaloissa, JYP-luotsi Marko Virtanen summasi.

Ottelun avauserää JYP hallitsi, mutta ei onnistunut kuin kertaalleen maalinteossa. Mikko Kalteva laukoi viivasta ylivoimalla ottelun avausmaalin. Toisessa erässä Ahti Oksanen tasoitti SaiPalle, mutta erän lopussa Jarkko Immonen ampui siirretyn rangaistuksen turvin JYPin voittomaalin.

Päätöserässä SaiPa hallitsi hienokseltaan, mutta JYP ei päästänyt vierasjoukkuetta juurikaan maalipaikoille. JYPin Jani Tuppurainen alusti joukkueensa molemmat maalit ja nousi jo pistepörssin viidennelle sijalle aivan joukkuetoveri Antti Suomelan kantaan.

– Eilen katsottiin vielä 12:n aikaan yöllä nauhaa KalPa-pelistä. Nyt ei tehnyt mieli jäädä sitä tekemään, Tuppurainen sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kiekko

Stanley Cup riitti näytöksi – mestarimaalivahti vältti välimieskäsittelyn ja sai mieluisan jatkosopimuksen St. Louisiin

JYPin mestarivalmentaja Dufva kertoo, miksi Vatanen nousi aikanaan suoraan junioreista ykköspariin – "Se oli tarkkaan harkittu rikos"

Tätä NHL-tähteä et löydä sosiaalisesta mediasta – kovia minuutteja keräävä Sami Vatanen kertoo, kuinka hän suhtautuu kesän suuriin muutoksiin

Konkarihyökkääjä Filppula onnellinen paluustaan Detroitiin – "Kahden vuoden sopimus ratkaisi paljon"

Patrik Laine nauttii paineetta kesästä – "Jossain vaiheessa tulee jonkinlainen sopimus"

Montrealin suomalaiskaksikko hakee uutta NHL-sopimusta välimieskäsittelystä

Olli Määttä on kokenut urallaan enemmän vastoinkäymisiä kuin moni muu, mutta hän ei valita – Vuodet Pittsburghissa opettivat paljon, mutta nyt kaikki muuttuu

Ex-JYP-hyökkääjä lopetti haluamattaan pelaajauransa, siirtyy nyt valmennustehtäviin – "Ne olivat parhaat vuodet urallani"

JYPin tuoreella toimitusjohtajalla on jo ideoita mahdollisiin muutoksiin – Säästökuuri-mielipide ei ole muuttunut

Katso, miten JYP-kapteenin veljineen kävi tennisottelussa Ilari Filppulaa vastaan – JP Hytönen kertoo myös, miten Jyväskylään saatiin niin monta jääkiekkotähteä ympäri maailmaa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.