Mestaruuden takuumies Perrin pelaa JYPissä tai ei missään

Eric Perrin. 36-vuotias Lavalin leijona on pelannut JYPissä kolme kautta. Ensimmäisen lähes vuosikymmen sitten 2002-03.

Perrinin ja JYP-fanien suhde on ollut jotain ainutlaatuista alusta lähtien. Joka ilta kaikkensa jäälle jättävä kanadalainen hurmasi jyväskyläläisyleisön välittömästi. Tunne on molemminpuolinen.

– Kun palasin Jyväskylään syksyllä 2010 ja näin yleisössä tervetulokyltit, se oli jotain erityistä. Niin monen vuoden jälkeen minut muistettiin ja otettiin avosylin vastaan, Perrin ihmetteli.

Siinä ottelussa oli muuten vastassa Lahden Pelicans. Nyt ympyrä sulkeutui samaa seuraa vastaan mestaruuden ratkaisseella jatkoaikamaalilla.

Kun Perrin kävi nostelemassa kannua JYP-fanien edessä, oli meteli ehkä korvia huumaavampi kuin kenenkään muun kohdalla.

– Aivan uskomatonta! Tämä on minulle suurempi asia kuin Stanley Cupin voittaminen. Silloin (2004) pelasin melkein koko kauden AHL:ssa ja liityin Tampa Bayn joukkueeseen vasta loppumetreillä. Tässä ryhmässä olen kuulunut ydinpelaajiin alusta lähtien. Siksi tällä on minulle henkilökohtaisesti äärettömän iso merkitys, Perrin tunnelmoi.

Perrinin kaksivuotinen JYP-sopimus päättyi tähän kevääseen. Jatkosta ei vielä kukaan tiedä mitään varmaa, sillä mies on ollut kolme talvea peräkkäin erossa Atlantassa asuvasta perheestään.

– JYP on ollut minulle paras paikka pelata jääkiekkoa. Jos vielä pelaan, pelaan JYPissä. Muita vaihtoehtoja ei ole olemassa, Perrin lopetti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.