Näin tehdään vain Tanskassa ja Suomessa - "Pelaajille hankala tilanne"

Pronssiottelu. Se on monelle kiekkomiehelle melkoinen kirosana.

Pohjoisamerikkalainen perinne ei moista tunne, eikä Euroopankaan kiekkoliigoissa kolmossijasta juurikaan pelata. SM-liigan lisäksi pronssiottelu tahkotaan vain Tanskassa.

– Niin... Mitähän tähän nyt sanoisi, uransa kolmanteen pronssiotteluun valmistautuva konkari Jyrki Välivaara pähkäilee.

Perjantaina on vastassa Rauman Lukko. Välivaara pitää pienen tuumaustauon, mutta ei sano, että ei kiinnosta pätkääkään.

– Esimerkiksi Ruotsissahan tätä ei pelata... On tämä pelaajille aika hankala tilanne. Kun häviät välieräsarjan, takki on totaalisen tyhjä. Kyllä se tuntuu siltä, että kausi päättyi tähän, Välivaara muotoilee.

Ehkä historiansa ensimmäistä liigamitalia metsästävälle pikkuseuralle pronssi voisi olla kova juttu, mutta JYP ei sellainen ole. Historiansa aikana Keski-Suomen kiekkoylpeys on selvinnyt finaaleihin neljä kertaa ja rouhinut niistä kaksi mestaruutta. Nyt jalkeilla olevassa ryhmässä on kuusitoista urallaan vähintään yhden Suomen mestaruuden voittanutta pelaajaa. Lisäksi Välivaara ja Petr Hubacek ovat maailmanmestareita.

SM-liigan kalenteriin pronssiottelu on kuitenkin kuulunut aina, joten ammattimiesten on päksittävä se pois. JYPille perjantain kamppailu on sikäli erityinen, että ottelu jää 41-vuotiaan veteraanipuolustajan Kalle Koskisen uran viimeiseksi otteluksi. Hurrikaaniorganisaatiossa on tuskin ainuttakaan sielua, joka ei haluaisi Koskisen poistuvan kaukalosta voitetun ottelun jälkeen.

Mutta silti. Tehtävä on kova.

– Pettyneet fiilikset tässä on koko ajan ollut, vaikka maanantain tappion jälkeen pysyteltiinkin pari päivää pois hallilta. Tänään kuitenkin otettiin porukka kasaan, vedettiin hyvä treeni ja päätettiin, että hoidetaan homma huomenna kotiin, Välivaara linjasi torstain harjoitusten jälkeen.

– Onneksi ottelu siirrettiin perjantaille. Jos olisi pitänyt yhtä peliä odottaa ensi tiistaille, niin olisi voinut olla harjoitusmotivaatio aikamoisella koetuksella, hän hymähtää.

"Pieni haikeus"

Mitä sitten miettii Koskinen, joka on perjantain päivänsankari ottelun tuloksesta riippumatta.

– Ei tässä mitään ihmeellistä ole. Ainahan SM-liigassa on pronssiottelu pelattu. Tietysti yritetään voittaa se, SM-mitalista on kuitenkin kyse, Koskinen toteaa.

Toki Koskinenkin myöntää, että latautuminen on haastavaa.

– Voitetun välieräsarjan jälkeen ajatus ja keskittyminen siirtyvät välittömästi ja automaattisesti kohti finaalisarjaa. Eihän se pronssipelin kohdalla ihan niin mene, Koskinen tunnustaa.

Pudotuspelien alkaessa Koskinen sanoi, ettei uran päättyminen ole mielessä niin kauan kuin pelit ovat kesken. Nyt kun käsillä on kerrasta poikki -tilanne, se muuttaa asetelmaa.

– Kyllä tässä pieni haikeus alkaa tulla esiin. Jääkiekon pelaamista ja hyviä kavereita tulee varmasti ikävä, ensi kaudeksi JYPin markkinointiin sekä A-nuorten apuvalmentajaksi siirtyvä Koskinen sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.