NHL:ssä debytoinut Kaapo Kähkönen torjui Minnesotan voittoon

Jääkiekon NHL-liigassa Minnesota Wild voitti New Jersey Devilsin maalein 3–2. Minnesotan maalia vartioi ensimmäistä kertaa NHL:ssä pelannut Kaapo Kähkönen, joka torjui ottelussa 32 kertaa.

Wildin maalilla ei ole kuuteen vuoteen nähty liigassa debytoivaa maalivahtia, NHL:n nettisivuilla kerrotaan.

–  Alusta asti tuntui aika hyvältä. Siinä meni hetki ennen kun torjuin ensimmäisen kerran, Kähkönen sanoi Wildin Twitter-tilillä.

–  Joukkuueeme teki hyvää työtä, ja se teki minun työstäni paljon helpompaa.

Ottelun viime hetkillä Devils yritti päästä Kähkösen ohi ottamalla maalivahtinsa vaihtopenkille, mutta Minnesotan verkko ei heilunut.

Aikaisemmasta viidestä ottelusta Minnesota on voittanut kaksi.

Ennen illan ottelua Kähkönen oli nähty Minnesotan paidassa harjoitusottelussa.

Kähkönen on pelannut Minnesotan farmijoukkueessa AHL-liigan Iowa Wildissa. Ennen Yhdysvaltoihin siirtymistä NHL-tulokas pelasi Rauman Lukossa. Hän voitti alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden vuoden 2016 MM-kotikisoissa.

Bostonin Pastrnakille kauden toinen kypärätemppu, Dallasin voittoputki katkesi

Boston Bruins voitti Montreal Canadiensin murskaluvuin 8–1. Vierasjoukkue Bruins johti ottelua ensimmäisen erän jälkeen 3–1 ja sinetöi voittonsa viimeistään toisessa erässä, kun David Pastrnak teki kolmannen maalinsa ja vei joukkueen 6–1 johtoon.

Kypärätempun viimeisteli maali, jonka Montrealin maalin tuntumassa ollut Pastrnak ohjasi syötöstä sisään.

Kypärätemppu on Pastrnakin toinen tällä kaudella ja kuudes tshekkiläisen NHL-uralla. Voitto on Bostonin neljäs putkeen.

Chicago Blackhawks katkaisi Dallas Starsin seitsemän voiton putken ja voitti vierailijat 3–0. Chicago laukoi kiekon sisään ensimmäisen kerran, kun peliä oli pelattu 11 minuuttia. Toisessa erässä maaleja ei nähty, ja kolmannessa erässä joukkue sinetöi voittonsa kahdella maalilla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.