Naisleijonat teki historiaa –  Suomi kaatoi Kanadan ja eteni MM-finaaliin

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue voitti MM-kotikisojen välieräottelussa Kanadan 4–2 ja otti ensimmäisen loppuottelupaikkansa MM-kilpailuissa. Suomen maalintekijöinä kunnostautuivat Ronja Savolainen kahdesti sekä Jenni Hiirikoski ja Susanna Tapani kerran.

Naisleijonat teki kolme ensimmäistä maaliansa siniviivalla pelanneen puolustajan kautta, joko suoraan puolustajan laukauksella tai puolustajan laukauksen ohjaamisella maalin edestä. Loppulukemat Savolainen taisteli tyhjään maaliin läpiajosta.

Samalla katkesi Kanadan huikea loppuotteluiden sarja. Naisten MM-kilpailut järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1990, ja siitä lähtien nikkarit pelasivat loppuottelussa 18 kertaa peräkkäin. Lisäksi Kanada on pelannut kuusi kertaa olympiafinaalissa, joten peräkkäisten finaalipaikkojen määrä oli 24.

Suomi pelasi välierissä seitsemänsissä MM-kilpailuissa peräkkäin. Ennen lauantai-illan Kanada-ottelua vastassa oli kuudesti Kanada ja kerran Yhdysvallat. Suomi hävisi otteluista jokaisen, ja yhteismaaliero oli tyly 5–24.

Ennen lauantaita Suomi oli voittanut Kanadan arvokilpailuissa vain kerran, kun kaksi vuotta sitten Naisleijonat yllätti Kanadan alkusarjassa.

 

Naisleijonat nollasi heikon alun

 

Suomen kannalta ottelun alku oli painajaismainen. Kanada aloitti odotetusti kovan paineistamisen ja iski tiistain alkusarjakohtaamisen tavoin nopean johtomaalin. Laura Stacey laukoi, ja Jamie-Lee Rattray ohjasi kiekon ohi Suomen maalivahti Noora Rädyn.

Melko pian takaiskun jälkeen Tanja Niskanen otti kahden minuutin jäähyn, ja erän puolivälin jälkeen Riikka Sallinen joutui rangaistusaitioon. Suomen alivoimanelikot kestivät Kanadan tilanteet.

Suomi käytti erän lopun ylivoiman tylysti. Noora Tulus tarjosi vetopaikan Jenni Hiirikoskelle, jonka laukauksen Ronja Savolainen ohjasi maaliin.

Erän lopussa Savolainen tööttäsi Kanadan Blayre Turnbullin pää edellä laitaan, mutta selvisi tempustaan ilman rangaistusta.

Toisen erän alussa Kanada pääsi pyörittämään kahden pelaajan ylivoimaa lähes kahden minuutin ajan, mutta Suomi kesti tilanteen erinomaisesti.

Kanadan Stacey kolasi nurin maalivahti Rädyn, ja Suomi käytti ylivoimansa. Hiirikoski laukoi johtomaalin.

Johto ei kestänyt kuin reilun minuutin. Kanadan Loren Gabel rokotti vastahyökkäyksen päätteeksi 2–2-maalilla.

Kanada sai hetkeksi otteen pelistä, mutta loistavan ottelun pelannut Räty ei ollut yllätettävissä.

Päävalmentaja Pasi Mustonen peluutti parin vaihdon ajan muuten säästeliäästi käytettyä nelosketjua, joka painoi pelin vastustajan päätyyn.

Painostusjakso palkittiin johtomaalilla, kun ykkösketjun Michelle Karvinen katkaisi Kanadan purkuyrityksen ja tarjosi siniviivalle Nelli Laitiselle. Aikuisten arvokilpailujen debytantti Laitisen matala laukaus painui Kanadan maalivahti Shannon Szabadoksen taakse Susanna Tapanin kautta.

Kolmannessa erässä Kanadan maalia tarkastettiin pitkään videolta, mutta tuomaristo ei hyväksynyt maalia. Savolainen niittasi loppulukemat ottelun viimeisellä minuutilla.

Ottelua seurasi Espoon areenassa 4 311 katsojaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.