Paikallisrintamalta ei mitään uutta

Jokerien ja HIFK:n kauden ensimmäinen kohtaaminen jääkiekon SM-liigassa muodostui kotijoukkueen juhlaksi. Jokerien 3-0-voiton pääarkkitehdiksi nousi puolustaja Jere Karalahti, joka avitti Jokerit karkuun kahdella maalisyötöllä.

- Virheitä alkuun, ei saatu kurottua kiinni, HIFK:ssa kapteenin virkaa Ville Peltosen toipilasaikana toimittanut Matti Kuparinen kuittasi.

Jokerit kaappasi vastustajasta niskalenkin jo alta viiden minuutin, kun kiekko oli livahtanut kahdesti maalivahti Brad Thiessenin taakse. Thiessen meni vaihtoon.

Jokerit ja HIFK ovat kohdanneet syksyllä kolme kertaa. Maaliero on Jokereille 9-0.

- On asioita mitä pitää saada kuntoon. Meillä on myös toipilaita. Trevor Gillieskin olisi halunnut pelata, mutta hän on sairaalassa alaraajavamman takia, HIFK:n päävalmentaja Raimo Summanen kertoi.

Edellisen kerran HIFK voitti Jokerit reilu vuosi sitten liiga-avauksessa. Sen jälkeen on tullut seitsemän tappiollista paikallispeliä.

- Tämä oli tärkeä voitto, kauden ensimmäinen kotimatsi. Ehkä johdossa siirryimme puolustamaan liiaksi, mutta se riitti voittoon, Karalahti summasi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.