Pesonen ja Malmivaara jatkavat JYP:ssä

Hyökkääjä Harri Pesonen ja puolustaja Olli Malmivaara jatkavat jääkiekon SM-liigassa jyväskyläläisen JYP:n joukkueessa. Molempien jatkosopimukset ovat voimassa kevääseen 2014 asti.

Pesonen, 23, on iskenyt tällä kaudella 11 maalia ja on joukkueensa paras maalintekijä. Hän lähtee A-maajoukkueen matkaan ensi viikolla pelattavaan Moskovan-turnaukseen.

Malmivaara on pelannut 28 A-maaottelua. Sekä Pesonen että Malmivaara olivat voittamassa JYP:lle mestaruutta kauden 2008-2009 päätteeksi.

- Oman kasvattimme Harri Pesosen jatkaminen JYPissä on arvokas asia koko seuran kannalta: Pesonen on läpimurron kynnyksellä, ja silloin JYP kasvattajaseurana on oikea paikka siihen. Olli Malmivaaralla taas on sellaista puolustuksellista erikoisosaamista, jota JYP tarvitsee jatkossakin menestystä hakiessaan, JYP:n toimitusjohtaja Jukka Seppänen sanoi.

JYP kertoi myös, että hyökkääjät Filip Riska ja Antti Jaatinen joutuvat peleistä viikoiksi sivuun loukkaantumisten vuoksi.

Riskan toipumisennuste on 4-5 viikkoa. Jaatisen pitää sairauslomalla polvivamma, joka vaatii kuuden viikon kuntoutuksen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.