Pihlman: Ei tämä aina mitään herkkua ole ollut

Tämä mies on nähnyt jääkiekkomaailman nurjan puolen.

Sen puolen, kun oma joukkue ei pärjää. Ei niin millään.

Ja vaikka kuinka muuta yrittäisi, tulee häviämisestä helposti tapa. Sen sai Tuomas Pihlman kokea ammattilaisuransa alkutaipaleella AHL:ssä.

Tyly saldo. Neljä vuotta, ei yhtään playoff-peliä.

– Joskus tehtiin avausmaali ja ajateltiin, että nyt voidaan voittaa. Sitten vastustaja tasoitti ja ajateltiin heti, että se oli sitten siinä. Usko oli aika vähissä, Pihlman muistelee aikaansa Albanyssa.

– Oltiin jo jouluna yli 30 pisteen päässä playoff-paikasta. Loppukausi odoteltiinkin sitten kesälomaa. Sellainen ei ole varsinaisesti kiekkoilun suola.

Myöskään JYP ei röyhinyt menestyksellä Pihlmanin uran alkuvuosina. Miehen voi siis sanoa saaneen lähes yliannostuksen häviämisestä.

– Niin, ei tämä aina mitään herkkua ole ollut.

Vihdoin mahdollisuus

Vaan urheilu on sellaista, että kova yritys yleensä palkitaan lopulta.

Niin myös ikiuutteran Pihlmanin kohdalla. Miehen toissakeväisen paluun jälkeen JYP:stä on tullut niin sanotusti voittava joukkue.

Ja ”Pile”, jos kuka, osaa arvostaa menestystä.

– Tilanne tuntuu tosi hienolle. Nyt on vihdoin mahdollisuus voittaa jotain suurta aikuisten sarjoissa, mies myhäilee SM-liigan playoffien kynnyksellä.

– Menestystä osaa varmasti arvostaa enemmän, kun voittoja ei ole aiemmin tullut.

Voittavan joukkueen ilmapiirissä on Pihlmanin mukaan selvä ero aiempaan.

– Arki on paljon mukavampaa, laituri kertoo.

– Tosin tässäkin joukkueessa arki tehdään tappioiden jälkeen aika epämukavaksi.

Tavoite: mestaruus

Muttei Pihlman kylläinen ole. Homma on vasta puolivälissä.

– Tavoite on mestaruus, mies virkkoo ilme värähtämättä.

Seuraava askel kohti Kanada-maljaa otetaan tänään, kun TPS saapuu Hippokselle. Pihlmanin mukaan vastaan asettuu vapautunut ja kova joukkue.

Muttei liian kova.

– Jos me pelataan hyvää peruspeliä, niin me ollaan varmasti lähempänä jatkopaikkaa kuin TPS, laituri povaa.

– Nälkää riittää, sillä moni muukaan meidän jengistä ei ole voittanut koskaan mitään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Kuinka vähän onkaan muuttunut 60 vuodessa

Kuinka käsitellä painekattilaa?