Pohjoismaat pelaavat ensi keväänä oman jääkiekkoturnauksensa

Suomi, Ruotsi, Norja ja Tanska järjestävät ensi keväänä jääkiekkoturnauksen, kertoo Norjan jääkiekkoliitto Twitterissä. Asiasta päätettiin Norjan liiton mukaan kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n kongressissa Kööpenhaminassa perjantaina. Ottelut pelataan kolmen viikon aikana huhtikuussa. Turnaus toimii täten lämmittelynä toukokuussa 2019 pelattavia Slovakian MM-kisoja ajatellen.

Tämän vuoden MM-kisoissa pohjoismaisesta nelikosta ainoastaan Ruotsi selvisi mitalipeleihin. Suomen kohtalona oli taipua puolivälierissä Sveitsille. Norja ja kisaisäntä Tanska jäivät alkulohkoon.