Pyeongchangin pettymys riipaisi Marjamäkeä syvältä

Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki myönsi "pyöritelleensä ja hyöritelleensä" pitkään mielessään puolivälierätappioon Kanadalle ja kuudenteen sijaan päättynyttä Pyeongchangin olympiaturnausta.

– Se riipaisi aika syvältä. Palautuminen on ottanut aikaa, Marjamäki kertoi toimittajatapaamisessa Helsingissä.

Marjamäki kertoi pitäneensä kisojen jälkeen paastoa median seuraamisesta.

– Ensinnäkin pitää tietää, missä asemassa on ja kun hävitään, miten paljon se harmittaa monia ihmisiä. Se tunnetila lyödään heti kaikkiin kanaviin. Mutta mitä enemmän Leijonat liikuttaa ihmisiä, sen parempi. Minulla ei ole merkitystä, joukkue on tärkein, mutta kyllä se riipaisi syvältä.

Marjamäki muistutti, että kymmenistä viime MM-kisoista ja kolmista viime olympialaisista Suomi on voittanut yhden.

– Se tarkoittaa 7,69 prosentin todennäköisyyttä voittaa. Me tiedetään, että se on aika harvinaista. Mutta kun häviät puolivälierän, sen alle jää kaikki. Me ei edes joka neljäs vuosi päästä finaaliin arvoturnauksissa, mutta sillä ei siinä hetkessä ole mitään merkitystä. Kyllä se kirpaisee ja riipaisee syvältä, Marjamäki laski.

Marjamäen päävalmentajakaudella World Cup, viime vuoden MM-kisat ja olympialaiset ovat päättyneet pettymyksiin. Päävalmentaja vakuutti, ettei hänen itseluottamuksensa ole horjunut.

– Kyllä sitä tietää, että osaa ja pystyy, mutta pitää pystyä tekemään asioita vielä paremmin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.