Rask ja Niemi torjuivat voitot pudotuspeliavauksissa

Bostonin peli-ilo palasi NHL-kiekkoliigan pudotuspeliavaukseen. Päävalmentaja Claude Julienin mielestä Bostonin pelistä runkosarjan loppumetreillä puuttui vain maalinteko. Sekin löytyi, kun Boston kellisti itälohkon puolivälierissä Toronton 4-1. Bostonin maalilla Tuukka Rask torjui 19 kutia ja mahtui ottelun tähdistöön.

Raskin edellisestä pudotuspelistä oli kulunut liki kolme vuotta. Henkilökohtaisessa tilastossa hänellä oli takanaan neljän pudotuspelin tappioputki, joka kertyi kevään 2010 ottelusarjasta Philadelphiaa vastaan.

Jussi Jokinen syötti kaksi maalia, kun Pittsburgh aloitti pudotuspelit puhtaalla 5-0-voitolla New York Islandersista. Toista erää oli pelattu alta kaksi minuuttia, kun Pittsburgh johti 4-0.

Pittsburghin maalilla Marc-Andre Fleury torjui nollapelin eteen 26 kertaa. Jokinen passasi Pascal Dupuisin ja Tanner Glassin maalit toisessa erässä.

Antti Niemi torjui 29 laukausta San Josen 3-1-voitossa Vancouverista. Dan Boyle osasi oikeaan paikkaan oikeaan aikaan ja luuti voittomaalin kolmannen erän puolivälissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.