SaiPa otti vierasvoiton Markkasen johdolla

SaiPa ylsi jääkiekkoliigassa kuluvalla kaudella ensimmäiseen vierasvoittoon, kun se löi HIFK:n 3-1. Kotijoukkue teki kosmeettisen kavennuksen vasta pelin viimeistä edellisellä minuutilla.

- Melkein nollapeli. Mutta aika mielellään otetaan täältä 3-1-voitto.

- Pelasimme yhden tämän kauden parhaista peleistämme, SaiPan maalivahti Jussi Markkanen kuvasi.

Keväällä SaiPa laittoi HIFK:lle kampoihin niin sanotulla pudotuspelien villi kortti -kierroksella. Silloin helsinkiläisten ratkaisijaksi nousi laitahyökkääjänä pelannut Iiro Pakarinen viimeistelemällä jokaisessa pelissä maalin. Eilen puolustajana ollut Pakarinen loukkaantui pelistä pois jo avauserässä, kun SaiPan Ville Paalanen taklasi häntä selästä kuitaten tempustaan pelirangaistuksen.

- Oli paikka ratkaista peli aikaisemminkin, mutta (Ville) Husso otti yhden hyvän kopin ja taisi olla yksi ylärimakin, SaiPan Markkanen mietti.

Markkasen mielestä syksyllä tai keväällä hankitut pisteet ovat yhtä arvokkaita.

- Meille kelpaa pisteet ennen jouluakin. Halutaan saada pisteitä koko ajan, mutta tottakai pelin pitää kehittyäkin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.