Sarjakärki Nashvillen voittoputki katkesi, Rinne antautui viidesti

Jääkiekon NHL-liigassa New York Islanders on voittanut Nashvillen 5-2 kotikaukalossaan. Liigan runkosarjaa johtavalle Nashvillelle tappio oli harvinainen, kun joukkueen kuuden pelin voittoputki katkesi.

Liigan kärkijoukkueisiin kuuluva Islanders oli toki kova vastus. Islanders nousi voittonsa ansiosta 79 pisteeseen, kun Nashville on kerännyt 84 pistettä.

Nashvillen maalilla Pekka Rinne joutui antautumaan viisi kertaa. Torjuntoja suomalaiselle kertyi kuitenkin runsas määrä, 35. Rinne oli torjunut voiton 15 kertaa edellisissä 17 ottelussa. Viime pelissä 42 kertaa kiekon tielle ehtinyt Rinne valittiin ottelun ykköstähdeksi, kun Nashville kaatoi San Josen 5-1.

Illan kierroksella Islanders siirtyi avauserässä jo 3-0-johtoon ennen kuin Nashville pääsi peliin mukaan. Vieraat tulivat jo maalin päähän, mutta Islanders sinetöi voiton kahdella päätöserän osumallaan. Islandersin paras pistemies oli tehot 1+2 kirjannut Nick Leddy.

Dallasissa kohtasi kaksi suomalaisvahtia, kun kotijoukkueen maalin suulla hääri Kari Lehtonen ja San Josen päädyssä Antti Niemi. Niemi veti pidemmän korren, kun San Jose höykytti isäntiä maalein 5-2. Niemi torjui 37 kertaa ja Lehtonen 14 kertaa, kunnes hänet vaihdettiin toisessa erässä Jhonas Enrothiin kolmen takaiskun jälkeen.

Montreal kärsi kotitappion Floridalle voittolaukauskilpailun jälkeen. Floridan suomalaiset Jussi Jokinen ja Aleksander Barkov jäivät ottelussa pisteittä. Montreal on kerännyt liigassa toiseksi eniten pisteitä Nashvillen kanssa.

Ainoa suomalaistehopiste nähtiin Philadelphiassa, kun Buffalon Rasmus Ristolaiselle merkittiin yksi syöttöpiste. Buffalo voitti pelin voittolaukauskisan jälkeen 3-2.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.