Setäsen hörpyt maksoivat Tapparaa vastaan Lukolle, mutta peräkkäinen pistesarja piteni

Rauman Lukon maalivahti Oskari Setäselle ei osunut Liigassa uran kirkkain ilta keskiviikkona Tapparan vieraana Hakametsässä. Tappara voitti Jere Karjalaisen jatkoaikamaalilla 4–3.

Setänen torjui avauserän aikana vain Tapparan Veli-Matti Vittasmäen oman punaviivan takaa lähettämän kiekon. Kaksi muuta kutia lipsahtivat helpohkosti, ja isännät johtivat avauserän jälkeen 2–1.

Maalivahtia vaihtanut Lukko osoitti vielä henkistä selkärankaansa päätöserässä, ja Ilkka Heikkinen iski 3–3-tasoituksen varsinaisen peliajan viimeisellä sekunnilla. Samalla raumalaisjoukkueen peräkkäisten pelien pistesarja venyi jo 15 otteluun.

–  Tuntuu, että aika vähän tulee näitä kuudella viittä vastaan tasoitusmaaleja. Yleensä siinä on aika paljon ruuhkaa, ja yleensä se osuu jonkun takapuoleen, mutta näin tällä kertaa, Heikkinen totesi.

Tapparan iloa lisäsi kuusi viikkoa loukkaantumisen vuoksi huilanneen keskushyökkääjä Patrik Virran paluu kaukaloon ja 2–1-osuma heti avausottelussa.

–  Olisi voinut tehdä muutaman muunkin, oli hyviä paikkoja tänään. Kaikista hienointa päästä takaisin jätkien kanssa koppiin ja normiarkeen, Virta iloitsi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.