Tässä on Sinuhe Wallinheimon NHL-taustainen seuraaja – Kaksi JYPissä pelannutta jääkiekon pelaajayhdistyksen hallitukseen

Suomen Jääkiekkoilijat ry on valinnut puheenjohtajakseen pitkän NHL-urankin tehneen ex-kiekkoilijan Sean Bergenheimin. Hän korvaa tehtävässä ex-JYP-maalivahti Sinuhe Wallinheimon, joka luotsasi pelaajayhdistyksen hallitusta edelliset yhdeksän vuotta.

Hallitukseen valittiin myös Jonne Virtanen ja Max Wärn, jotka ovat voittaneet SM-mitaleita JYPin riveissä. Virtanen edusti JYPiä, D Teamia ja JYP-Akatemiaa vuosina 2009–2014, Wärn edustusjoukkuetta 2012–14. Virtanen sai sinä aikana suomenmestaruuden, SM-pronssia ja European Trophy-mestaruuden, Wärn taas SM-pronssia.

Myös JYP-kasvatti Henrik Forsberg valittiin hallitukseen, tosin varajäseneksi. Hän lähti mestaruuskevään 2008 jälkeen Jukureihin ja on sen jälkeen edustanut myös SaiPaa, KooKoota, Kajaanin Hokkia, HC Keski-Uusimaata, Helsingin IFK:ta, Rauman Lukkoa, KeuPa HT:ta ja HPK:ta.

Pelaajayhdistyksen puheenjohtaja Bergenheim jatkaa virassaan seuraavat kolme vuotta, hallituksen jäsenten pesti kestää kaksi vuotta.

35-vuotias Bergenheim on New York Islandersin ykköskierroksen varaus kesältä 2002. Hän pelasi urallaan 506 NHL-ottelua tehoin 96+84=180. Laitahyökkääjä edusti NHL:ssä myös Tampa Bay Lightningiä, Florida Panthersia ja Minnesota Wildiä. Kotimaisessa Liigassa Bergenheim tunnetaan Jokereista.

Bergenheim lopetti pelaajauransa kauteen 2017–18 aivotärähdyksen vuoksi. Hän on sittemmin aloittanut poliittisen uransa, ja oli ehdolla viime kevään eduskuntavaaleissa RKP:n listoilla Uudenmaan vaalipiirissä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .