TPS jyräsi Lukon toistamiseen

TPS nousi ainoana joukkueena ottelusarjassaan 2-0-johtoon jääkiekon SM-liigan puolivälierissä. TPS kellisti runkosarjassa jyllänneen Lukon tylysti 5-0. Muut ottelusarjat ovat tasatilanteessa 1-1.

Kotihallissaan pelannut TPS nousi ottelussa 3-0-johtoon kahden ensimmäisen erän aikana Aki Uusikartanon, Lee Sweattin ja Tomas Plihalin maaleilla. Viiden maalin voiton viimeistelivät Michal Birner ja Ilari Filppula. TPS:n maalissa nollan pitänyt David Leggio pysäytti 28 laukausta.

HIFK tasoitti ottelusarjan HPK:ta vastaan 1-1:een kukistamalla hämeenlinnalaiset vieraissa 3-1. HIFK hävisi ensimmäisen pelin kotonaan, vaikka kävi ottelussa kahden maalin johdossa. Hämeenlinnassa helsinkiläisten sankari oli 46 laukausta torjunut Mika Noronen. Joukkueen tehomiehet olivat Juha-Pekka Haataja (1+1) ja Kim Hirschovits (1+1).

Oulussa Kärpät kellisti JYP:n 3-0. Tuomas Tarkki torjui Kärppä-maalissa 31 laukausta ja kotijoukkueen maalit iskivät Mikko Alikoski, Vesa Viitakoski ja Mika Viinanen.

Tampereella Tappara oli KalPaa vastaan 1-2-tappiolla ottelussa toisessa erässä, mutta nousi kahdella Jonas Enlundin ja yhdellä Juha Leimun maalilla lopulta 4-2-voittoon.

Puolivälierät jatkuvat perjantaina.

Avausmaali musersi JYPin Raksilassa