TPS luisteli Ilvekseltä karkuun

Ilves ei oikeastaan missään vaiheessa päässyt mukaan kotijoukkueen vauhtiin.

TPS palasi tiistaina voittojen tielle jääkiekkoliigassa, kun se kaatoi kotikaukalossaan Ilveksen 4–1. TPS:n ratkaisijana hääri puolustaja Harri Tikkanen, joka avasi kauden maalitilinsä kahdella osumalla.

Tikkanen vei kotijoukkueen johtoon avauserän puolivälissä. Hän onnistui maalinteossa toistamiseen ottelun päätöserässä.

– Kauden avausmaali on antanut odottaa, mutta nyt putosi taakka hartioilta, Tikkanen iloitsi.

Ilves ei oikeastaan missään vaiheessa päässyt mukaan kotijoukkueen vauhtiin.

Ilveksen päävalmentaja Karri Kivi oli pettynyt joukkueensa esitykseen.

– Voittajasta ei ollut mitään epäselvyyttä. Avauserässä pelissämme ei ollut päätä eikä häntää, Kivi harmitteli.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.