Urho voitti trillerin kotihallissaan – Maali-iloittelussa tehtiin yhteensä 15 maalia

Urho – LL-89 8-7 JA (2-3, 1-4, 4-0, 1-0)

Suolahden Urho esiintyi sunnuntaina ensimmäisen kerran kotiyleisölleen, joka sai maali-iloittelussa rahoilleen vastinetta.

Vahvasti toisen erän aloittaneet vieraat karkasivat ottelun puolivälissä jo viiden maalin päähän. Isännät laittoivat kampoihin, ja aloittivat oman maalitehtailunsa.

Urho nousi kuitenkin otteluun mukaan, ja pääsi hakemaan lopussa tasoitusta ilman maalivahtia. Jiri Suonikon illan kolmas maali vei Urhon jatkoajalle­­, ja Patrik Jääskeläisen jatkoaikamaalin myötä pisteet jäivät Suolahteen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.