Uutisen takana: Nuoret Leijonat menivät paineita päin – näistä aineksista menestys rakentui

Näin se menee aina. Menestystarina on yhtä kuin kasvutarina.

Nuorten Leijonien kolmas maailmanmestaruus viiden vuoden aikana on malliesimerkki. On varmasti niin, että kaikki Kanadan kisoihin osallistuneet joukkueet kasvoivat turnauksen aikana. Suomi vain kasvoi eniten.

Suorastaan huimasti.

Yhdistelmä, joka kompastui alkusarjassa sekä Yhdysvalloille että Ruotsille, jonka otteita tuolloin kritisoitiin aivan perustellusti, venähti pudotuspelivaiheessa vastustajiensa yläpuolelle.

Eikä tämä ollut poikkeus. Sama kertomus on kirjoitettu jo riittävän usein – silloin tällöin jopa aikuisten leikeissä.

 

Suomalaiset ovat ylpeitä maastaan, mutta hanakoita murjomaan suomalaisuuttaan.

On ajateltu, ajateltu väärin, ettei tästä rakkaasta ja ”umpimielisestä” maasta oikein löydy korskeita maailmanvalloittajia, että urheilujoukkueetkin painelevat kansainvälisille areenoille enemmänkin tappio takaraivossa kuin voitto innoittajanaan.

Ehkä näin on ollut. Joskus.

Ei ole enää. Suomalaiset joukkueet ovat nousseet sikiöasennostaan ja rymistelevät nyt pystyssä päin, ovat nöyriä mutta eivät nöyristelijöitä. Havainto ei rajoitu jääkiekkoon. Myös kori- ja lentopalloilijat sekä salibandyjoukkue – orastaen jopa futis-Huuhkajat – ovat hullaannuttaneet yleisönsä.

Jääkiekko on kulkenut rintaman edessä. Se on osoittanut, että kun moderni ajattelutapa ja fiksu liberaalifilosofia yhdistetään sopivasti luterilaiseen tunnollisuuteen ja joukkueen eteen uhrautumiseen, tulos voi olla kuumottava.

Kuten nytkin Vancouverissa oli.

Syitä on haravoitavissa.

– Yhteiskunta on muuttunut, jyväskyläläinen urheilupsykologi Niilo Konttinen muistuttaa.

– Tämän päivän kaksikymppinen on erilainen kuin kaksikymppinen 20 vuotta sitten.

Huippu-urheilussa tämä näkyy vaikkapa suhtautumisessa paineisiin.

– Nuoret jääkiekkoilijat menevät paineita päin, Konttinen iskee suoraan ytimeen.

– He tietävät, että urheilijoina he eivät kuitenkaan pysty pakenemaan niitä.

Kanadassa taistellutta nuorten yhdistelmää eivät paineet häirinneet. Pelaajat ymmärsivät, että sisäiset ja ulkopuoliset odotukset ja vaatimukset ovat joka tapauksessa osa kokonaisuutta. Antaa niiden siis olla. Kun paineiden olemassa olon oppii hyväksymään, urheilijan on huomattavasti helpompi urheillla ja tavoitella onnistumista. Ei ahdista.

Osaamista on myös suomalaisessa valmennuksessa.

On löytynyt ihmisiä, joilla on taito käsitellä ja kannustaa tämän päivän nuoria.

 

Intensiivisessä ja lyhyessä turnauksessa pienet asiat määräävät suunnan.

Yhteiset kokemukset ovat iso osa kasvua. Ja suomalaisessa nuorten MM-kisajoukkueessa porukkaa kasaavia jekkuja ja lujatekoisia siteitä riittää. Samat pojat ovat muodostaneet eri ikäluokkien maajoukkueiden rungon aina legendaariselta 14-vuotiaiden Pohjola-leiriltä asti.

– Pelaajat ovat usean vuoden ajan tekemisissä toistensa kanssa, Niilo Konttinen toteaa.

Ei ihme, että ryhmästä muodostuu kiinteä ja hengeltään vahva.

Nyt kultaa voittaneilla pelaajilla ovat myös motivaattorit silmiensä edessä: Sebastian Aho, Patrik Laine, Mikko Rantanen, Olli Määttä, Miro Heiskanen ja kumppanit ovat esikuvia, joiden kanssa he ovat ikään kuin ”höntsänneet samoilla jäillä”.

Uusimmalle mestaruudelle löytyy myös ”matemaattisempia” selittäjiä.

Esimerkiksi se, että nykyinen kotiliiga on kuin tehty nuorten kypsyttämöksi. Taso on pudonnut juuri sopivasti, niin että seurat antavat aina vain nuoremmille lahjakkuuksilleen mahdollisuuden temmeltää miesten seurassa. Myös isossa roolissa.

Valtaosa nytkin MM-kaukalossa luistelleista pelaajista on koulittu Liigassa tai Pohjois-Amerikassa.

 

Suomalaisuuteen kuuluu – tai on ainakin kuulunut – myös vähättely.

Aina kun Leijonat heittää maailmalla tikkansa häränsilmään, varikset lehahtavat lentoon. Mitä tuo nyt on? Lätkä on laji, jota harrastetaan tosissaan vajaassa kymmenessä maassa.

Antaa lintujen raakkua. Yhden asian niille voi kuitenkin kertoa. Vaikka jääkiekko olisi iso laji 120 maassa, Kanada, Yhdysvallat, Venäjä ja Ruotsi kuuluisivat mitä ilmeisimmin ehdottomaan eliittiin.

Nyt Suomi löi laudalta nämä kaikki.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .