Väsy vei JYPiltä pisteet – KalPa käänsi ottelun viimeisellä kymmenminuuttisella

Hurrikaanin heikko viikko täydentyi Kuopiossa kolmannella tappiolla.

Kun raadat viikon neljättä kamppailua alle 20 tunnin palautumisajan jälkeen leveässä Kuopion Niiralan montun kaukalossa, on selvää että väsymys iskee jäseniin jossain vaiheessa.

JYPin osalta se sattui pahimpaan mahdolliseen paikkaan. Rikkonainen ottelu KalPaa vastaan vei joukkueen jaksamiskyvyn äärimmilleen, kunnes viimeisellä kymmenminuuttisella kotijoukkue vei. Kuopiolaiset osuivat ensin ylivoimalla tasoituksen ja neljä minuuttia ennen loppua voittomaalin, ottaen viikon kolmannen voittonsa lukemin 4-3.

Kamppailun alku ja loppu olivat vauhdikkaat. JYP oli päätössummeriin saakka sitkeä, vaikka koko hurrikaaniryhmästä näki läpi, että luistimet painoivat jalassa. Mutta ottelu päättyi kuten perjantaina Turun Palloseuraa vastaan. JYP sai loppuun hurjan paikkasuman tasoittaa ottelu, mutta kiekko ei löytänyt tietään maaliverkkoihin asti. Hurrikaanille jäi viiteen päivään pelatuista neljästä ottelusta käteen kolme tappiota ja vain yksi voitto.

Ennen kaikkea väsymys näkyi KalPan Alexandre Texierin tekemässä voittomaalissa. Pitkän vaihdon painanut JYP-miehistö pyrki purkamaan kiekkoa ulos alueeltaan. Mikko Kalteva hävisi nuorelle ranskalaiselle kaksinkamppailun kiekosta puolustusalueen siniviivan tuntumassa. Texier ohitti Antti Suomelan huitaisemalla kiekon kultakypärän lavan ohitse. Ranskalainen sai vapaan vetopaikan, jolla hän läväytti kiekon Jussi Olkinuoran maalin takakulmaan. Kamppailun ratkaisu pähkinänkuoressa.

Rikkonaisuus ei palvellut kumpaakaan

Ylivoima-aikaa JYPille tarjottiin ottelussa enemmän kuin tarpeeksi. KalPa otti kamppailussa yhteensä kuusi kaksiminuuttista. Pisimmän suman se tarjosi vierailleen toisessa erässä, jossa kilpipaidat ottivat kolme rangaistusta putkeen. Nuo kuusi minuuttia ylivoimaa JYP tarvitsikin melkein kokonaan, sillä ainoastaan seitsemän sekuntia jäi viimeistä ylivoimaa jäljelle, kun Joonas Nättinen heläytti kauden 13:sta maalinsa Denis Godlan selän taakse.

Vaikka JYPin tehokkuus ylivoimalla jäikin lopulta vajaaksi, iski se kaksi ottelun tärkeintä maaliaan erikoistilanteesta. Ennen Nättisen pommittamaa johtomaalia Jani Tuppuraisen osuma kahden miehen ylivoimalla toi JYPin kamppailussa tasoihin Mathew Maione -show’n jälkeen.

Myös JYP istui oman osansa jäähyistä. Pitkään näytti, että hurrikaanilla kävisi onni, sillä KalPan ylivoima takkusi jatkuvasti. JYP käytti hyvin isäntiensä suosivaa kovan paineen alivoimaa kilpipaitoja vastaan, hajottaen KalPan pelinrakentelun alkuunsa. Lopulta kuitenkin mahdollisuuksien antaminen tarjosi kotijoukkueelle tasoituksen.

Rikkonainen kamppailu ei ollut kummankaan ryhmän etu. Pelin mennessä puolin ja toisin jäähyilyksi, vauhdikas tempo hidastui ja paikalliskamppailuun kuuluva fyysinen peli heikentyi.


Pudotuspeleissä jatketaan?

JYP kärsi myös huonosta aloituspelistään kamppailussa. KalPa vei ottelun aloitusvoitot lähes pystyyn lukemin 38-22. Kuopiolaiset saivat jatkuvasti kiekon hallinnan, pakottaen vierasjoukkueen ylimääräisiin töihin. Tämä toi lisää urakkaa JYP-ryhmälle, joka lopulta kaatui piiputuksen iskiessä.

KalPa vei joukkueiden kauden keskinäiset kohtaamiset lopulta lukemin 5-1. Kilpipaidat olivat JYPille runkosarjassa pirullinen vastustaja.

Mielenkiinto kohdistuukin jatkoon. Jos JYP pystyy pitämään pintansa niskaan hengittävää Tapparaa vastaan ja säilyttää runkosarjan kolmannen sijansa, KalPan vankistaessa kuudetta sijaansa, ovat joukkueet neljännesfinaaleissa taas vastatusten. Mikäli näin käy, pudotuspeleissä hurrikaanipaitojen on saatava kehitettyä jonkinlainen lääke savolaisten peliä vastaan. Muuten kevään matka tyssää jo turhan aikaisin.

JYPin pelit jatkuvat ensi viikolla torstaina Ässiä vastaan Hippoksella. Heikko viikko teki runkosarjan kahdesta viimeisestä JYPin ottelusta erittäin mielenkiintoisia pudotuspelien suhteen.
 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

TPS nousi kolmen maalin tappiosta jatkoaikavoittoon – Eric Perrinille maaliennätys

KalPa otti voiton kahdella viimeisen kympin maalilla – väsymys iski JYPin jäseniin pahassa paikassa

Jukurit veti Ilveksen mukanaan lomille

HIFK katkaisi Kärppien hurjan pisteputken

Ässät varmisti pudotuspelipaikkansa – enää yksi paikka auki

KooKoo kiusasi SaiPaa kaksi erää – "Tässä on kovilla oltu"

Lukon sairastuvalla on jo ruuhkaa – kolme pelaajaa jätti kaukalon HPK-pelissä