Varamiehinen HIFK hakee revanssia JYPistä - Haaste on isompi Helsingin valoissa

ASETELMA: Stadin kingit pääsevät hakemaan revanssia vain vajaa vuorokausi eilisen 2-4 -tappionsa jälkeen. HIFK:llakin oli hetkensä Hippoksen liigastartissa perjantaina, mutta 60 minuutin kokonaisuudessa JYP oli juuri sen verran suoritusvarmempi kuin mitä maalilukematkin osoittavat.

Kauden alun CHL-ottelut paljastivat, että HIFK:lla on viisikkotasolla vielä paljon tehtävää. Kuten eilinen näytti, puolustusalueen puolustuspelissä on suuria haasteita ja ajoittain hyökkäyksiin lähdöistäkin puuttuu punainen lanka. JYP puolestaan oli viikon takaisen Zug-nöyryytyksen jälkeen palannut melko nöyrästi perusasioiden äärelle, vaikka jokunen puolustusvirhe nähtiinkin.

HIFK lähtee otteluun samalla kokoonpanolla, jolla se eilisen kamppailun lopetti. Ainoa muutos ensimmäisen kierroksen avauskokoonpanoon on siis aloittava maalivahti, joka on eilen kolmanteen erään tolppien väliin luistellut Atte Engren. Maltillisia ovat myös JYPin muutokset. Koko "esikauden" loukkaantumisen vuoksi sivussa ollut Nolan Yonkman korvaa Roni Allénin seitsemäntenä puolustajana, maalilla puolestaan aloittaa Eetu Laurikainen.

JYPin sairaslistalla jatkavat pitkäaikaispotilaat Ossi Louhivaara ja Miika Lahti. HIFK:lta puuttuvat pitkään huilaavan maalivahti Kevin Lankisen ohella puolustajat Teemu Laakso, Joe Finley, Oliwer Kaski ja Miro Heiskanen.

ARVIO: Punanuttuinen kotijoukkue on varmasti kaivanut eilisen nöyryytyksen jälkeen sotakirveet esille ja on astetta hankalampi vastus. Mutta sekös maistuu JYPille, kokenut hurrikaaniryhmä ottaa varmasti mielellään vastaan tunnetasoltaan ärhäkämmän ja pelillisesti haastavamman iltapuhteen. 2-2 tai 3-3 -lukemissa ylitöihin. Tämä tosin edellyttää Laurikaiselta selvästi jämäkämpää esitystä kuin viikko sitten Zugia vastaan.

SEURAA HEITÄ: Moni varmasti mietti, kuinka käy viime kaudella loistaneen Antti Suomelan JYPin sentterihierarkiassa, kun Jarkko Immonen palasi kotiin. "Ei kuinkaan", ilmoitti Suomela liiga-avauksessa paukuttamalla tehot 2+1. Kolmikko Jerry Turkulainen - Suomela - Joonas Nättinen löysi toisensa jo viime kaudella ja reppu heiluu varmasti tiuhaan tahtiin myös tämän sesongin aikana.

HIFK:n ykköspakkipari Teemu Eronen - Ville Varakas juoni joukkueensa 1-1 -tasoituksen eilen, mutta oli vastaavasti aitiopaikalta todistamassa Antti Suomelan 3-2 ja 4-2 -osumia. Voisi sanoa, että herrat olivat tilanteissa paikalla, mutta eivät läsnä. No, Eronen ja Varakas varmasti kohentavat otteitaan ja säilyttävät paikkansa, mutta HIFK:n takalinjat kaipaavat silti kipeästi täydennystä sairastuvalta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .