Vatanen ja Pesonen tärkeimmän kautensa edessä

Jääkiekkoammattilaiset Harri Pesonen, 25, ja Sami Vatanen, 22, viettävät kesää maistiaisten jälkeen. Kun on päässyt yhden tynkäkauden aikana napostelemaan kahdeksan NHL-ottelua Anaheim Ducksissa (Vatanen) ja neljä NHL-kamppailua New Jersey Devilsissä (Pesonen), mieltä samaan aikaan sekä jäytää että hykerryttää.

Jäytää, koska olisi halunnut enemmän.

Hykerryttää, koska haluaa enemmän.

 

Velikultia molemmat – eivätkä kiekkoilijoina ihan turhimmasta päästä.

Talvi Pohjois-Amerikassa on lyönyt leimansa kumpaankin, Pesoseen lujemmin. Tutun Hippoksen hallin nurkilla muuramelainen näyttää amerikkalaisemmalta kuin useimmat JYPin historian amerikkalaisvahvistuksista.

– Sikäläinen elämä on mukavaa ja kiekkotouhu pro-meininkiä, vaikka JYPissä onkin parempia harjoituksia, hyväntuulinen hyökkääjä heittää.

– Kyllä uusi manner on minulle ”place to be” (vapaasti suomennettuna ”oma paikka”).

Niinpä Pesonen hylkäsi kesän aikana houkuttelevat KHL-tarjoukset.

– Siltä suunnalta ojenneltiin rahallisesti jykeviä sopimuksia. Oli kova päätös antaa niihin ei-vastaus. Mutta NHL on sittenkin paras liiga, enkä halunnut päättää projektia kesken.

Pesonen kirjoitti Devilsin organisaation kanssa uuden yksivuotisen ja kaksisuuntaisen sopimuksen.

– NHL-palkka on 550 000 dollaria (420 000 euroa), AHL-palkka 105 000 (80 000), kuitenkin niin, että vähintään on luvassa 200 000 (152 000) kaudesta, mies laskettelee kakistelematta.

– Juuri nyt ei raha kuitenkaan ole tärkein juttu. Olen nuori, en rakenna vielä loppuelämän turvaa.

– Rakennan itseäni jääkiekkoilijana.

 

Sami Vatanen on entinen itsensä.

– Tai en ihan. Laita kuvaaja matkaan, minulla on alkanut parta kasvaa, nuori mies mainostaa.

Avauskausi Pohjois-Amerikassa ei ollut huono. Jyväskyläläinen valittiin muun muassa AHL:n tähdistökentälliseen. Silti Vatanen myöntää, että vaikka ”hauskaa oli, kuten aina”, välillä ketutti. Rajustikin.

– NHL:n puolella siellä olisi tarkoitus pelata.

– Mutta ehkä viime talvi oli osa kasvuprosessia – vai miksi ne sitä nyt kutsuvatkaan.

Vatanen ei ole kuuluisa kesähikoilustaan. Päinvastoin. Toisaalta mies on sukeltanut kahteen edelliskesään toipilaana.

– Nyt olen terve. Outo tunne, pystyn tekemään mitä tahansa, Vatanen hehkuttaa.

– Jonkin verran on tullut treenattua. Anaheimista antoivat matkaan joitain ohjelmia, mutta aika samalla tavalla olen vetänyt kuin ennenkin.

Pesonen nauraa jutuille Vatasen harjoittelusta.

– Minun täytyy mennä lujempaa, kun en ole niin sairaan hyvä. Toisaalta ei Sami laiskotellut ole. Itsekin olen uurastanut hänen kanssaan.

Vatanen itse korostaa, että tahti tiukkenee.

– Alkukesä oli rennompaa aikaa. Tämän viikon alussa alkoi kovempi rääkki.

Kohti paljon sanelevia NHL-leirejä molemmat matkaavat syyskuun alussa.

 

Ensi kausi viitoittaa sekä Vatasen että Pesosen tulevaisuutta urheilijoina.

– Paha alkaa uhota. En minä tiedä, pelaanko ylhäällä (New Jersey Devils) vai alhaalla (Albany Devils), Pesonen toppuuttelee.

– Kaikkeni teen sen eteen, että NHL-otteluja kertyy huomattavasti enemmän kuin viime keväänä.

Pesoselta odotetaan fyysistä kiekkoilua.

– Se käy. Olen oppinut ottamaan taklauksia vastaan, mutta mieluummin olen taklaushommissa antajan osassa. On ollut mielenkiintoista huomata, että Pohjois-Amerikassa pelataan kovaa, mutta ei törkeästi.

– Tietysti ovat ne tappelut. Mutta valmentaja sanoi minulle heti, että sinua ei ole tänne nyrkkihommiin kutsuttu.

 

Myös Vataselta edellytetään fyysisempää kiekkoilua. Hänen kohdallaan kyse on kynnyskysymyksestä. Jos vääntövoimaa löytyy, eivätkä muut ominaisuudet tästä kärsi, edessä on mahtava ura.

Vääntövoiman hankkiminen edellyttää raivoisaa ja suunnitelmallista työntekoa. Se ei ole aina hauskaa.

– Ei minulla ole ensi kaudelle sen kummempia tavoitteita, Vatanen yrittää ensin.

Mutta paljastaa heti kohta perimmäiset tuntonsa.

– En halua pelata missään muualla kuin Anaheimissa. Se taas vaatii melkoisesti.

Juuri niin.

– Amerikkalaisessa kulttuurissa jokaisen edellytetään hoitavan oma sarkansa, Pesonen lisää.

Niin on tehtävä hänen ja Vatasenkin.

Muuten ei maistiaisten jälkeen tuoda pihviä tarjolle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kiekko

Marjamäki jatkaa Jokereiden päävalmentajana kevääseen 2022 – Jari Kurri: "Vahva luotto Marjamäen osaamiseen"

Stanley Cup riitti näytöksi – mestarimaalivahti vältti välimieskäsittelyn ja sai mieluisan jatkosopimuksen St. Louisiin

JYPin mestarivalmentaja Dufva kertoo, miksi Vatanen nousi aikanaan suoraan junioreista ykköspariin – "Se oli tarkkaan harkittu rikos"

Tätä NHL-tähteä et löydä sosiaalisesta mediasta – kovia minuutteja keräävä Sami Vatanen kertoo, kuinka hän suhtautuu kesän suuriin muutoksiin

Konkarihyökkääjä Filppula onnellinen paluustaan Detroitiin – "Kahden vuoden sopimus ratkaisi paljon"

Patrik Laine nauttii paineetta kesästä – "Jossain vaiheessa tulee jonkinlainen sopimus"

Montrealin suomalaiskaksikko hakee uutta NHL-sopimusta välimieskäsittelystä

Olli Määttä on kokenut urallaan enemmän vastoinkäymisiä kuin moni muu, mutta hän ei valita – Vuodet Pittsburghissa opettivat paljon, mutta nyt kaikki muuttuu

Ex-JYP-hyökkääjä lopetti haluamattaan pelaajauransa, siirtyy nyt valmennustehtäviin – "Ne olivat parhaat vuodet urallani"

JYPin tuoreella toimitusjohtajalla on jo ideoita mahdollisiin muutoksiin – Säästökuuri-mielipide ei ole muuttunut

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.