Vili Sopanen ainakin hetkeksi Luulajaan

JYPissä vähälle peliajalle jäänyt ja reilu viikko sitten pelaavasta kokoonpanosta kokonaan pudonnut hyökkääjä Vili Sopanen pelaa ainakin seuraavat kaksi viikkoa Ruotsin elitserienia Luulajassa. Viime kaudella Pelicansille 21 maalia iskeneen Sopasen ensimmäinen JYP-kausi on ollut pettymys. Hän on tehnyt ainoastaan viisi maalia, joista kolme jo ensimmäisen neljän kierroksen aikana.

Sopasen kaltaisen tehoista elävän pelaajan pitäisi mahtua kahteen ensimmäiseen hyökkäysvitjaan, mutta näin ei JYPissä ole käynyt. Luulaja ilmoittaa verkkosivuillaan, että Sopasen loppukauden pelipaikasta päätetään koeajan jälkeen. SM-liigan ja elitserienin siirtoikkunat sulkeutuvat tammikuun viimeisenä päivänä.

Luulajassa pelaa ennestään jo kolme suomalaista, hyökkääjä Joonas Vihko sekä puolustajat Janne Niinimaa ja Topi Jaakola. Luulaja on tällä haavaa elitserienissa kolmantena.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.