Yksi kipupiste teki Eric Perrinin ja JYPin yhteisestä tarinasta satumaisen

"Tunsin, että minulla ja seuralla tai valmennusjohdolla oli erilainen visio siitä, mihin JYPin peliä tulisi viedä."

On asia, jota Eric Perrin ei voi käsittää.

Kun kanadalainen saapui syyskesällä 2002 Jyväskylään, hän ei pitänyt itseään erityisen häikäisevänä jääkiekkoilijana. Hyvänä joo, mutta ei superjyvänä, kosmopoliittina, joka hallitsee, vallitsee, villitsee ja on kuin jumala häränsilmässä.

Mutta annas olla. Kun Hippoksella oli pelattu muutama liigaottelu, yleisö oli rähmällään.

”Täällä twistataan taas, Eki twistaa!”, mylvi selostaja Kari Tyni radiossa Perrinin maalien jälkeen.

Katsojat mylvivät muuten vain.

Tämä kaikki oli Perrinin mielestä ihmeellistä. Hänhän teki ainoastaan sen, minkä Montrealissa huumepoliisina työskennellyt isä oli poikansa mieleen iskostanut.

Antoi jäällä kaikkensa.

Ja nyt tämä outo suomalainen lätkäkaupunki meni sen takia sekaisin.

Aavistan, miten tämä juttu otetaan vastaan.

”Katsokaa. Taas se Kulmala nuoleskelee yhtä jääkiekkoilijaa.”

Niin saattaa ollakin. Mutta tietäkää se, että yritin. Laitoin minäkin kaiken peliin: jututin ihmisiä, vatvoin ja kaivoin. Täydellinen Eric Perrinkään ei voi olla, eikä ole. Etsin edes yhtä haastateltavaa, jolla olisi hänestä pahaa sanottavaa?

Epäonnistuminen oli totaalinen. Ketään ei löytynyt.

Nyt kun utelukierros on tehty, käytävältä kuuluu jo kopinaa. Sieltä on tulossa Eki itse sanomaan sanansa. En vielä näe häntä, mutta ääni kantautuu varattuun pikkukabinettiin, jonka nimi on Lämäri.

– Good to be here, Perrin, 42, huikkaa oikealle.

– Hienoa olla täällä, hän heittää vasemmalle.

Hitto soikoon. Ei häntä osaa epäillä edes feikkaamisesta.

Miten yhteys syntyy?

Miksi ihminen alkaa pitää toisesta ihmisestä? Mitkä ovat ne välittäjät, jotka määrittävät sen, kuinka yhteisö ottaa toisen muukalaisen rakkaudella syliinsä ja kääntää toiselle selkänsä?

Kukaan ei osaa antaa hyvää selitystä, saati täydellistä.

– Perrin pelasi taistelutahdollaan itsensä hurrikaanifanien sydämiin, sittemmin JYPin toimitusjohtajana työskennellyt Tyni yrittää.

– Seuralla oli ollut pitkään vaikeaa. Eki oli välähdys, joka antoi toivoa ja jätti lähtemättömän jäljen.

Kun näin oli, toinenkin osapuoli ihastui.

– Tuntuu, että vau! Täällä ihmiset todella välittävät minusta, Perrin sanoo.

– En pysty laskemaan, kuinka monta ”welcome back, Eki” ja ”so happy, you are here” tervehdystä olen kadulla kuullut. Tutuilta ja tuntemattomilta.

Jyväskylässä Perrin on kaikkien kaveri. Ihan joka paikassa näin ei ole ollut. Kauden 2009–2010 hän kiekkoili Venäjän Omskissa, joka sijaitsee Siperian radan varrella.

Siellä ei flirttailtu eikä ihastuttu.

– Olin menettää totaalisesti kiinnostuksen jääkiekkoon, Perrin muistelee.

– Kokosin seuraavan kesän itseäni ja aloin kelata, missä on paikka, jossa olen urani aikana eniten nauttinut pelaamisesta. Se oli Jyväskylä.

– Otin yhteyttä Jukka Seppäseen (JYPin pääomistaja).

Syntyi JYP-diili osa II. Se kesti viisi kautta.

Kesken kaiken Perrin yllättää toimittajan kuin SaiPan pakin.

– Olin viisihenkisessä perheessä se hiljainen lapsi, varautunut ja sisäänpäinkääntynyt, hän väittää.

– Äidin poika.

Tätä on tänä päivänä vaikea uskoa. Äidin poika hyvinkin, mutta että itsekseen jurottaja. No, ei todellakaan. Ei enää. Kaikki ovat yhtä mieltä. Perriniä luonnehditaan fiksuksi, sosiaaliseksi ja iloiseksi persoonaksi. Ikipojaksi.

Mutta kipinöi hänessä myös temperamentti. Parhaan kuvauksen antaa entinen joukkuetoveri Kalle Koskinen, joka työskentelee nykyään JYPin myyntineuvottelijana.

– Perrin oli pelaamassa TPS:n kanssa Hippoksella, Koskinen kertoo.

– Olin sopinut, että Eki tulee ottelun jälkeen tervehtimään asiakkaita Hurrikaani-ravintolaan. Tiesin, että hänen avullaan saamme Hurrikaanin täyteen porukkaa.

Sinä iltana kaukalossa TPS hävisi JYPille jatkoajalla. Ratkaisumaali oli turkulaisleirin mielestä epäselvä, ettei olisi haiskahtanut tuomarivirheeltä.

– Pelaajien poistuessa jäältä, Eki luetteli isoon ääneen kaikki ranskankieliset kirosanat ja potkaisi pukukoppikäytävällä roskiksen nurin, Koskinen muistaa.

– Kun näin hänen kiihtymyksensä, sanoin, että, hei, annetaan sen asiakastilaisuuden tällä kertaa olla. Eki nosti päänsä ja sanoi kirkkain silmin, että ”ei, ei, ilman muuta minä tulen”.

Ravintolassa Perrin sai raikuvat aplodit.

– Eki hoiti homman hienosti: otti kaikki huomioon, kirjoitti nimmarit, nauroi ja jutteli. Vain viisi minuuttia aikaisemmin hän oli ollut tulta ja tappuraa, Koskinen hämmästelee.

Tai sitten ei hämmästele. Koska hän kyllä tietää, että sellainen Perrin on.

– Ei ole paikkaa, mihin Eric Perriniä ei voi lähettää edustamaan JYPiä, Tyni vahvistaa.

 

Eric Perrinin ja JYPin tarina on kuulas ja ylväs.

Satumaisiin mittoihin sen viimeistelevät kevättalven 2015 tapahtumat. Mikään saaga ei ole ainutlaatuinen kauttaaltaan auvoisena sepityksenä. Tarvitaan säröä ja särmää. Kipupiste.

22. helmikuuta 2015 JYP tarjosi shokkihoitoa faneilleen: Perrin ei jatka kauden jälkeen Jyväskylässä.

Toimitusjohtaja Tyni tiesi, että nyt on dramaattinen paikka. Hän pyysi tiedotustilaisuutta edeltävänä iltana Perrinin kahdenkeskiseen palaveriin seuran toimistolle.

– Käytiin asioita läpi ja sovittiin, että pidetään infosta kyyneleet poissa, Tyni muistelee.

– Kun h-hetki koitti, avasin tilaisuuden ja ilmoitin seuran kannan. Sitten tuli Ekin vuoro, ja hän purskahti todella tunteelliseen tilaan. Tilanne konkretisoitui niin rajuna.

– Silloin ajattelimme, että paluuta ei enää ole.

Tuosta hetkestä lähtien on Jyväskylässä spekuloitu.

Miksi Perrin lähti? Oliko syynä raha? Erimielisyydet? Mitä ihmettä? Kohdeltiinko sankaria kaltoin? Kannattajat eivät sulattaneet ratkaisua.

Jyväskylän Autovarusteen toimitusjohtaja Ari Könönen on ollut Perrinin perheystävä 16 vuotta.

– Ainakaan rahan takia Perrin ei lähtenyt, hän sanoo.

Tynin mukaan ero tapahtui ammattimaisesti.

– Siinä ei ollut mitään taustadramatiikkaa, hän toteaa.

– Realiteetit vain kulkivat eri suuntiin. Seura oli tehnyt linjauksensa: JYPin oli pakko sopeuttaa toimintaansa. Eki puolestaan johti kevätkaudella Liigan pistepörssiä, hänen ajatuksenaan oli totta kai jatkaa.

– Molemmat kuitenkin ymmärsimme, että rakenteellisesti olemme tosi kaukana toisistamme. Sen myös avoimesti kerroimme.

Nyt on syksy 2018. Lämäri-kabinetissa Perrinin iloinen pulputus vaihtuu harkitsevaksi sanankäytöksi.

– Organisaatiolla oli omat suunnitelmansa, eikä se ajatellut, että jatkaisin yhä. Olin täyttämässä pian 40 vuotta, pelaaja nyökkää.

– On hyväksyttävä, että jääkiekko on myös bisnestä.

Mutta oli siinä muutakin. Tässä kohdassa Perrin pudottelee lauseita tavalla, jota voi luonnehtia avautumiseksi.

– Tunsin, että minulla ja seuralla tai valmennusjohdolla oli erilainen visio ja filosofia siitä, mihin JYPin peliä tulisi viedä.

– Kerroin oman näkemykseni. Se kyllä vastaanotettiin, mutta sitten sivuutettiin. Ajattelin, että se ei ollut tapa, jolla kokenutta kapteenia kohdellaan.

Elettiin siis helmikuuta. Kausi vasta odotti keväistä kliimaksikiimaansa.

Mutta Perrin ei olisi Perrin, ellei hän lisäisi muutamaa sanaa.

– Lopulta ratkaisu oli hyvä molemmille osapuolille. Huonoja fiiliksiä ei jäänyt.

Tarinan lopusta on kehkeytymässä onnellinen.

Perrin on taas Jyväskylässä. Kuva piirtyy yltiöromanttiseksi: uran viimeinen kausi seurassa ja kaupungissa, joita hän rakastaa.

– Tämä oli iso yllätys minulle, Eki huudahtaa.

Niin se oli kaikille.

Idean isäksi voi nostaa Ari Könösen.

– Keväällä aloin ajatella, että Ekin uran kuuluu päättyä Jyväskylässä, Könönen kertoo.

– Esitin asian ensin parille liiketutulle. He innostuivat ja rakensimme pesämunan. Sen jälkeen lähestyimme JYPiä, joka hyppäsi heti mukaan.

Tarvittava rahamäärä saatiin kasaan fiftyfifty-periaatteella. Sopimuksen kokonaissumma lienee 200 000–220 000 euron haarukassa.

Eli ei raha läpensä paha ole. Joskus sillä vaalitaan arvoja. 

Jani Tuppurainen on tohkeissaan. Hän on Perrinin hyvä ystävä ja joukkuekaveri. Ehkä tässä järjestyksessä.

– Aina kun Eki on maisemissa, tuppaa tapahtumaan, Tuppurainen hersyttelee.

Sähläriä Ekissä on. Kertaalleen perheen asunnon sauna oli palaa vaatteiden kuivatuksessa. Siitä selvittiin lauteiden lievällä kärähtämisellä.

JYPin seuratoimintatuottaja on Ilmo Pappinen, jolla on läheiset välit Perrinin kanssa. Toimiston korvaamaton dynamo hoitelee suvereenisti ulkomaalaispelaajiin liittyvät käytännön järjestelyt. Perrinistä puhuessaan Pappinen on herkkänä.

Mutta pistää sitten hymyn päälle.

– Oltiin joukkueen kanssa viettämässä talvipäivää Viitasaaren Ruuponsaaressa, Pappinen alkaa kertoa.

– Ajoimme moottorikelkoilla letkassa joen yli. Kovemman pintajään alla oli pehmeää ja sanoin Ekille sekä hänen kyydissä olleelle isälleen, että jos kelkka alkaa painua, kaasua vain.

Puikoissa ollut jääkiekkoilija toimi päinvastoin. Kun kelkka alkoi vajota, hän käänsi kaasun pois.

– Kun tänä kesänä hain Ekin Helsinki-Vantaan kentältä, hän palasi tapahtumaan: ”Te yrititte hukuttaa minut siellä Viitasaarella”.

Sen jälkeen Jyväskylää kohti kulkevassa autossa nauroi kaksi toisensa ymmärtävää ihmistä. Pappinen todella havahtui: Eki on palannut.

Oikeasti Ruuponsaaressa ei vaaraa ollut. Ihmiset ja kelkka saatiin helposti sohjosta ylös.

Jani Tuppurainen tietää, mitä tuleman pitää.

– Jäällä saatamme huutaa Ekin kanssa toisillemme naamat punaisina. Mutta sitä ei kannata ihmetellä.

– Näin viharakkaus-suhteessa olevat ihmiset työntävät toisiaan eteenpäin.

Perrinillä on Jyväskylässä mukanaan perhe: vaimo Karen ja lapsista Alyssa, 16 sekä Axel, 11. Karenin aikuinen poika Austin, 22, kulkee jo omia polkujaan.

Kalle Koskinen palaa hetkeen, jolloin Perrinin JYP-diili osa III julkistettiin.

– Vaimo (Terhi Koskinen) laittoi Karenille viestin, että tosi kiva nähdä taas.

Vastaus tuli nopeasti.

”Älyttömän hienoa palata kotiin”, siinä luki.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .