Uutisarkisto Kiekko 2019 Huhtikuu

Kiekko

Nuorten maailmanmestari siirtyy JYPiin

Kiekko

Jääkiekon naisten MM-kisojen liput ovat menneet kaupaksi ihan ok – kisat alkavat torstaina Espoossa

Kiekko

Kaksossiskot Suvi ja Salla valittiin naisten MM-kisojen vapaaehtoistyöntekijöiksi – vaikka kaikki vapaa-aika kuluu jääkiekon parissa, ammattilaisuushaaveet karisivat jo varhain

Kiekko

Miska Siikonen tuo JYPiin nuorta energiaa – samaan aikaan rivistä poistuu kahdeksan pelaajaa

Kiekko

KeuPa ryösti välierien kotiedun Lempäälän hallista

Urheilu

Pudotuspelikamppailu kiihtyy, Carolina kiilasi Columbuksen edelle

Kiekko

Pasi Mustosen muuttokuorma tulee Jyväskylään, kunhan Espoon MM-kisat ovat ohi

Kiekko

"Aiotko, Pasi, olla yhtä hölmö kuin olympialaisissa?", Naisleijonat kysyivät – "En aio", päävalmentaja Herra Suorasuu vastasi

Kiekko

TPS-sensaatio Kakko tähyää miesten MM-kisoihin – "Minulla on mahdollisuus ottaa seuraava askel eteenpäin"

Kiekko

Kolmannella sukunimellä arvokilpailuihin – Riikka Sallinen pelasi MM-kotikisoissa edellisen kerran 27 vuotta sitten

Urheilu

Ruotsalaisvahti Lundqvist jäi nuolemaan näppejään

Kiekko

Lukon kapteeni Janne Niskala lopettaa jääkiekkouransa

Tänään

Kolumni: Näin saadaan urheilun ainoa ammattilaissarja kaikkiin kahvipöytiin

Urheilu

Colorado-valmentaja: Mikko Rantanen saattaa palata NHL-kaukaloon runkosarjan päätöskierroksella

Kiekko

KeuPa nappasi jo toisen välierävoittonsa

Urheilu

Yksi maali riitti Tapparalle taas pudotuspelivoittoon – Heljanko torjui välierissä HPK:n nollille

Kiekko

Ruotsin viime kauden jääkiekkomestari teki suursiivouksen – myös suomalaiskolmikko sai lähtöpassit

Urheilu

Yhdysvallat sammutti Naisleijonien yllätysyrityksen päätöserän maaleilla

Kiekko

Yhteisön voima siivittää – taisteleva KeuPa kaivoi toisen välierävoiton

Kiekko

Carolina, Pittsburgh ja Colorado varmistivat paikkansa NHL:n pudotuspeleissä

Kiekko

HIFK otti kotivoiton ja tasoitti välieräsarjan Kärppiä vastaan

Kiekko

NHL:n pudotuspelien otteluohjelma julki – pelit käyntiin Suomen aikaa varhain torstaiaamuna

Urheilu

Pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt Buffalo antoi kenkää valmentaja Housleylle

Kiekko

Playoff-voittoputki katkesi Lempäälässä, mutta KeuPa johtaa yhä välieräsarjaa – tänään pelataan taas Keuruulla

Urheilu

Selinin siirtyminen Ässiin vahvistui, päävalmentaja teki kolmen vuoden sopimuksen

Kiekko

Huolimaton KeuPa päästi LeKin lyömään kiekkoa reppuun – Mestiksen välieräsarja palasi alkupisteeseen

Kiekko

Naisleijonien ykkösketju rokotti Sveitsiä neljästi – "Vanhat vertyy", heitti Hiirikoski

Kiekko

Kommentti: Onpa sattuva otteluohjelma – ettei vaan olisi ollut päävalmentaja Mustonen ollut sitä värkkäämässä

Urheilu

Monipuolistunut Patrik Laine on valmis toisiin NHL:n pudotuspeleihinsä – pelit alkavat taalajäillä torstain vastaisena yönä

Kiekko

Alkuhorroksesta täydelliseen flow-tilaan – KeuPa on enää voiton päässä Mestiksen finaaleista

Urheilu

Dallasin Miro Heiskanen loistoiskussa Nashvilleä vastaan

Kiekko

Miro Heiskanen laukoi kaksi maalia playoff-avauksessa, Patrik Laine yhden – katso osumat videolta

Kiekko

Karvinen pyöritti Tshekin kotimatkalle ja Suomen välieriin

Kiekko

Kapasen Toronto murskasi Bostonin, Rask antautui kolmesti

Kiekko

Kommentti: Onko ollut lupaava pöhinä? Eikä vain vaalikentällä, sillä nyt puhutaan kiekkokaukalosta

Kiekko

Naisleijonat selätti yhden painajaisen ja eteni välieriin – Lauantaina vastassa on Kanada

Kiekko

”Keskivertoa viihdyttävämmät” KeuPa ja LeKi kohtaavat tänään kuudennessa välierässä – KeuPa kiinni Mestiksen finaalipaikassa

Urheilu

Ville Nieminen luotsaa Pelicansia myös ensi kaudella – "Ei Ferrarikaan esittele etusiipeään ennen kuin koko auto on valmis"

Kiekko

Naisleijonien valmentaja Pasi Mustonen: "Michelle Karvinen voittaisi kiekonkäsittelykisassa kaikki JYPin liigapelaajat"

Kiekko

KeuPa HT sensaatiomaisesti Mestiksen finaaleihin

Kiekko

KeuPan kultakypärä Kumpulainen päästi LeKin karkuun, mutta tuuletti lopussa – "On hienoa, on hienoa!"

Kiekko

Kommentti: Kevät-KeuPa ja kyläseuran urotyöt

Urheilu

Laine osui jälleen, mutta Winnipegin tuska kasvoi –  Columbus järkytti taas runkosarjan voittajan Tampa Bayn

Kiekko

Suomen ei tarvitse etsiä latausta MM-välierään

Kotipeili

Mitä nyt Éric Perrin? "Jyväskylä tuntuu kodilta"

Kiekko

Naisleijonat teki historiaa –  Suomi kaatoi Kanadan ja eteni MM-finaaliin

Urheilu

Naisleijonat teki historiaa – USA:n kapteenin mukaan Suomella on "yksi maailman parhaista maalivahdeista"

Kiekko

Naisleijonien valmentaja viilipyttynä juhlahumussa: "Tämä ei ollut paras ottelumme"

Kiekko

Konkari Riikka Sallisen kauhunhetkiä ja onnenitkua: "Mitä jumankauta olen mennyt tekemään..."

Kiekko

Kommentti: Naisleijonat ovat nyt aitoja leijonia

Kiekko

Aho teki ensimmäisen NHL-pudotuspelimaalinsa, Carolinalle silti toinen tappio

Kiekko

Naisleijonilla riittää vielä parannettavaa MM-loppuottelussa – vastustaja USA on voittanut neljä maailmanmestaruutta peräkkäin

Kiekko

Naisleijonien menestys näkyy myös kukkarossa: MM-kulta toisi jokaiselle pelaajalle muhkeat bonuseurot

Kiekko

Noora Räty ja yleisö loistivat – MM-finaali avauserän jälkeen 0-0

Kiekko

Susanna Tapani iski kiekon maalin kattoon – Suomi-USA-trilleri kahden erän jälkeen 1-1

Kiekko

Suomi ja USA jatkoajalle

Kiekko

Kerran jo juhlittiin – lopulta Naisleijonien taistelua ei palkittu maailmanmestaruudella

Kiekko

Lopulta huumaa seurasi tyrmistys – ilmassa oli protestin hajua

Kiekko

Hopea tuo Naisleijonille 5  000 euroa bonusta – sitoutuminen hinasi Suomen videotarkastuksen päähän maailmanmestaruudesta

Kiekko

"Tänään ottaa pannuun vielä enemmän", ilmoitti Naisleijonien päävalmentaja

Kiekko

Kommentti: Tässä maassa ei ole juuri nyt mitään sympaattisempaa kuin Naisleijonat – monipäiväisillä itkupotkuraivareilla tätä nostetta ei pidä tärvellä

Urheilu

Nashvillen Granlund avasi pudotuspelien maalitilinsä –  Nashville kukisti Dallasin 3–2

Kiekko

Mestiksen finaalit käynnistyvät tänään – KeuPa julkaisi hulvattoman videon, jossa puolustajalupaus kuulostaa ihan näyttelijälegendalta

Kiekko

Mestarivalmentaja Jyrki Aho siirtyy itävaltalaisseuraan

Kiekko

Karvas päätös KeuPan huumalle – Ketterä väänsi voittomaalin viime sekunneilla

Urheilu

Tampa Bayn kausi päättyi valtavaan pettymykseen – "Meillä ei ole sanoja"

Kiekko

Suomi kutsui, seura kielsi – Barkovia ei nähdä MM-jäällä

Kiekko

Heikkilä & Kulmala: Pitäisikö miesten pelata jääkiekkoa naisten säännöillä?

Jääkiekon MM-kisat

Määttä ja Vatanen eivät lähde MM-kisoihin - Kieltäytymisten aalto kurittaa leijonia, myös Barkov jää pois

Kiekko

”Pitää ottaa kaikki hyöty irti palatsin tunnelmasta” – vääntö Mestis-mestaruudesta jatkuu tänään Keuruulla mutta jatkuuko maalikarkelot?

Kiekko

KeuPa vain kurkisti jyrän alta – "Ollaan päästä hitaita"

Kiekko

IL: Toissa kaudella JYPissä torjunut Jussi Olkinuora siirtyy KHL:ään

Kiekko

TsSKA Moskova vei ensimmäisen KHL-mestaruutensa

Kiekko

Seuralegenda Steve Yzerman palaa Detroitiin GM:ksi

Kiekko

Kapanen laukoi voittomaalin, Torontolle huipputärkeä voitto

Kiekko

Kahdeksan uutta pelaajaa mukaan Leijonien MM-leiritykseen – katso nimilista

Kiekko

KeuPan superlupaus möhli ja autokauppias kuittasi – Ketterä voiton päässä mestaruudesta

Urheilu

Patrik Laineen Winnipeg putosi jatkosta NHL:ssä

Kiekko

Palokan Kiekosta Pittsburgh Penguinsiin – Oula Palveelle NHL-sopimus, kertoo IS

Urheilu

Mestiksen mestaruus katkolla Keuruulla – onko 11 ottelun voittoputkessa jyräävä Ketterä liian kova?

Kiekko

Tarinan mestarit taas asialla, KeuPa venytti finaalisarjaa – "Meidän nousu lähti nyt tästä"

Urheilu

Pekka Rinne torjui 49 laukausta mutta ei kautensa viimeistä

Kiekko

Boston pudotti Kapasen Toronton jatkosta NHL:n pudotuspeleissä – Rask loisti ykköstähtenä

Kiekko

JYP julkistaa uuden toimitusjohtajan ja urheilutoimenjohtajan – Seuraa suoraa lähetystä KSML.fi:stä

Kiekko

JYPin uusi toimitusjohtaja on Risto Korpela, urheilutoimenjohtajaksi Mikko Viitanen – katso tallenne tiedotustilaisuudesta

Kiekko

Korpelaa ei hirvitä, Viitanen muokkaa urheilutoimenjohtajan roolia: "Kilpailukykyisen joukkueen rakennamme varmasti"

Kiekko

Savon Sanomat: KHL:n tehohyökkääjä Hartikainen olkapääleikkauksessa – jää pois MM-jääkiekosta

Urheilu

MTV Urheilu: Petri Kontiolan siirto Tapparaan ei toteudukaan

Kiekko

Hopea-KeuPa pettyi katkerasti Imatralla – avausmaali ei auttanut taaskaan voittoon

Kiekko

Ketterä oli parempi, mutta KeuPan ei tarvitse hävetä – "Aivan loistava playoff-kevät"

Kiekko

Kommentti: Mestis on bestis ja pienten kylien iso juttu

Kiekko

Kommentti: Pääasia, että tälle tarinalle ei näy pistettä

Kiekko

Pikkuleijonat tänään puolivälierässä – aikomuksena rokottaa USA:n ylihyökkäämisestä

Urheilu

Ahon ja Teräväisen Carolina päätti mestari-Washingtonin kauden toisessa jatkoerässä

Kiekko

Viitanen haluaa, että hurrikaani tunnistetaan ilman logoakin: "Jyppimäisyyden pitää näkyä kaikessa"

Kiekko

Kommentti: Ensimmäinen tunne on, että JYP onnistui tärkeissä rekrytoinneissaan

Kiekko

Talouslukemat punaisella, mutta JYPin uusi toimitusjohtaja uskoo rohkeuden tuovan kasvua – "Ensimmäinen ajatus ei voi olla, että mistä nyt säästetään"

Kiekko

Carolina päätti mestari-Washingtonin kauden toisessa jatkoerässä – katso videolta Ahon ja Teräväisen maalit

Kiekko

Hyviä uutisia jääkiekon ystäville: Kaikki MM-kisojen pelit voi katsoa ilmaisesta verkkopalvelusta

Kiekko

Pikkuleijonien MM-kisat päättyivät tylyyn 0–6-tappioon USA:lle

Arkisto