Esa-Pekka Lapille uran ensimmäinen pohja-aika – Meeke ajoi ulos

Lappi saavutti pohja-ajan ilman kakkosvaihdetta.

Toyota-kuski Esa-Pekka Lappi on ajanut WRC-uransa ensimmäisen pohja-ajan Sardinian rallissa viidennellä erikoiskokeella.

Erikoisen tapauksesta tekee se, että Lappi onnistui tässä ilman kakkosvaihdetta.

– Meiltä meni kakkosvaihde ensimmäisellä erikoiskokeella ja häviän sen takia aikaa, koska joudun vaihtamaan suoraan ykköseltä kolmoselle. Tällä erikoiskokeella kakkosvaihdetta ei oikeastaan tarvittu, Lappi selitti pohja-aikaansa.

– Kertokaa tallipäällikkö Tommi Mäkiselle, että viisikin vaihdetta riittää, Lappi lohkaisi MM-sarjan nettisivujen mukaan.

Uusiseelantilainen Hyundai-kuljettaja Hayden Paddon johtaa MM-rallia Sardiniassa viiden erikoiskokeen jälkeen. Toyota-pilotti Juho Hänninen on toisena, 4,3 sekunnin päässä Paddonista.

– Tämä ralli on mennyt paremmin kuin odotin, Hänninen kommentoi.

Kolmantena Hännisen takana väijyy norjalainen Ford-kuljettaja Mads Östberg, jonka ero Hänniseen on vain 0,1 sekuntia.

Rallia neljän erikoiskokeen jälkeen johtanut Citroenin brittikuski Kris Meeke ajoi ulos tieltä viidennellä pikataipaleella. Meeke saapui erikoiskokeen maaliin, mutta hänen ajokkinsa oli ainakin ulkoisesti kehnossa kunnossa. Meeke on hävinnyt kärjelle yli seitsemän minuuttia.

Hännisen Toyota-tallitoveri Jari-Matti Latvala kaasuttelee kilpailussa kuudentena. Hänen eronsa kärkeen on 21,8 sekuntia. MM-sarjaa johtava ranskalaistähti Sebastien Ogier on Latvalan takana seitsemäntenä, 37,7 sekuntia Paddonille hävinneenä. Varsinkin Ford-pilotti Ogier on kärsinyt lähtöpaikastaan, sillä Sardinian teillä on ajojärjestyksessä ensimmäisinä olevien kuljettajien menoa hidastavaa irtosoraa.

Rallissa ajetaan tänään vielä neljä pikataivalta. Kilpailun on määrä jatkua kello 16.25 Suomen aikaa. Ralli päättyy sunnuntaina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Hänninen kolmantena ja Latvala kahdeksantena Sardiniassa

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.