Esapekka Lappi siirtyy Teemu Sunisen tallikaveriksi rallin MM-sarjassa

Esapekka Lappi ajaa ensi kaudella rallin MM-sarjassa M-Sportin Fordilla. Samalla Lappi, 28, siirtyy Teemu Sunisen, 25, tallikaveriksi. M-Sportin kolmas kuski on britti Gus Greensmith, 23.

Lapilta lähti viime kauden päätteeksi talli alta, kun Citroen ilmoitti loppuvuodesta yllättäen vetäytyvänsä rallin MM-sarjasta. Lappi sijoittui viime kaudella MM-sarjassa kymmenenneksi ja Suninen yhdeksänneksi. Lapin kartanlukijana jatkaa Janne Ferm ja Sunisen Jarmo Lehtinen.

M-Sport julkisti ensi kauden kuljettajansa torstaina. Lapin ja Sunisen on määrä ajaa kauden kaikki MM-rallit ja Greensmithin yhdeksän kisaa.

–  M-Sport Fordilla on todellista intohimoa ralliin. Tälle paikalle oli tarjolla useita lahjakkaita kuljettajia. Olen todella iloinen, että he luottavat meihin, Lappi sanoi tallin tiedotteessa.

Lappi on voittanut urallaan yhden MM-kilpailun. Hän oli ykkönen Suomen MM-rallissa vuonna 2017. Sunisen paras sijoitus on kakkostila Sardinian MM-rallista viime kaudelta.

–  Palaamme monin tavoin juurillemme. Saavutimme loistavia tuloksia Marcuksen (Grönholm), Mikon (Hirvonen) ja Jari-Matin (Latvala) kanssa. Odotan innolla, kuinka seuraava sukupolvi "lentäviä suomalaisia" kehittyy, M-Sportin pomo Malcolm Wilson sanoi viitaten tallin kokemuksiin suomalaiskuskeista.

MM-sarja alkaa tammikuun lopussa Monte Carlon rallilla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.