Lappi takoo pohja-aikoja MM-rallissa, Hänninen jatkaa toisena

Uusiseelantilainen Hayden Paddon jatkaa johdossa.

Renkaitaan säästellyt Hayden Paddon jatkaa Italian MM-rallin johdossa, vaikka oli kaukana kärkivauhdista kisan kahdeksannella erikoiskokeella. Paddon hävisi pohja-ajan ajaneelle Dani Sordolle yli 20 sekuntia, mutta toisena kisassa oleva Toyota-kuljettaja Juho Hänninen ei pystynyt nousemaan rallin johtoon.

Hänninen jatkaa kisassa toisena 7,9 sekunnin erolla Paddoniin. Hän oli 15 kilometrin mittaisella kahdeksannella erikoiskokeella 3,4 sekuntia hitaampi kuin Paddon.

– Otin vaikeat kohdat todella varovasti. Olin vähän hermostunut, Hänninen sanoi MM-sarjan radiolle.

Paddon oli samaa mieltä kuin Hänninen. Kisan toisena ajopäivänä ei ole syytä ottaa liikaa riskejä.

– Rallia ei voiteta tai hävitä tänään, Paddon sanoi.

Sardinian rallin kärkitaistelu on tiukka. Kolmantena oleva Belgian Thierry Neuville on 8,8 sekunnin päässä kärjestä, ja neljänneksi noussut Jari-Matti Latvala 11 sekunnin päässä Paddonista.

– Aurinko paistoi jo matalalta, ja konepellissä huonosti kiinni ollut rallin kisanumero häiritsi ajoa, Latvala kertasi.

Norjalainen Mads Östberg on viidentenä 13,1 sekunnin päässä kärjestä. Östbergistä sekunnin päässä on Viron Ott Tänak.

Tänään kolme pohja-aikaa ajanut Esapekka Lappi jatkaa kahdeksantena minuutin ja 10 sekunnin päässä kärjestä.

Tänään ajetaan vielä yksi erikoiskoe. Ralli päättyy ylihuomenna.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.