Latvalan ulosajo venytti Britannian MM-rallin aikataulua

Toyotan Jari-Matti Latvalan ulosajo Britannian MM-rallin toisena päivänä venytti kilpailun aikataulua. Toisen ajopäivän viimeistä edellisen erikoiskokeen oli määrä alkaa Walesissa klo 20.31 Suomen aikaa eli parikymmentä minuuttia alkuperäistä aikataulua myöhemmin.

Toinen kisapäivä päättyi ulosajoon myös Citroenin Esapekka Lapilta. Hän ajoi ojaan sateen liukastamalla erikoiskokeella 6, ja matkanteko päättyi siihen. Lappi oli ollut edellisen erikoiskokeen jälkeen kokonaiskilpailussa seitsemäntenä.

Latvala ajoi reilun 16 kilometrin mittaisella, sateen liukastamalla erikoiskokeella 7 rajusti ulos noin 5 kilometrin kohdalla. Hän oli kokonaiskilpailussa viidentenä ja oli ollut parhaimmillaan kolmantena.

Erikoiskoe 7 keskeytettiin pian Latvalan ulosajon jälkeen. Lopulta pikataival peruttiin.

Toyota vahvisti myöhemmin, ettei Latvala enää lähde uudelleen kilpailuun Ralli2-säännön turvin.

Kokonaiskilpailua on johtanut koko toisen ajopäivän Toyotan Kris Meeke. Fordin Teemu Suninen on kuudentena.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.