Näkökulma: Rallin MM-sarja on jo nyt kahdessa kerroksessa – suomalaisten kausi on ollut ruma

Kuljettajien MM-sarjan tilanne on suomalaisittain karua luettavaa. Teemu Suninen on kuudentena, Jari-Matti Latvala kahdeksantena ja Esapekka Lappi kymmenentenä. Suninen on kerännyt seitsemästä osakilpailusta 44 pistettä, kun Latvalan saalis on 38 ja Lapin 34. Vaikka kolmikon pisteet laskettaisiin yhteen, eivät ne riittäisi MM-sarjassa edes kolmanteen sijaan. Ei vielä silloinkaan, jos mukaan otettaisiin Kalle Rovanperän 12 pistettä.

Sebastien Ogier (142), Ott Tänak (140) ja Thierry Neuville (132) ovat omilla sataluvuillaan, sillä neljäntenä olevalla Elfyn Evansilla on 65 pistettä. Kärkikolmikon muhkeat pistesaaliit selittyvät tasolla ja tasaisuudella. Tänak on voittanut kolme MM-rallia ja ollut yhteensä viisi kertaa palkintopallilla. Ogier ja Neuville ovat voittaneet kahdesti. Ogier on sijoittunut palkintopallille yhtä vaille kaikissa kauden ralleissa, kun Neuville on ruiskuttanut kuohujuomaa yhteensä viisi kertaa.

Taistelu mestaruudesta on Tänakin, Ogierin ja Neuvillen välinen vääntö. Loppukausi eletään kahden kerroksen kilpailulla.

Portugalin rallissa Sunisen neljäs sija saa arvosanan tyydyttävä. Suninen ajoi yhden erikoiskokeen pohja-ajan, mutta menetti minuutin perjantaina, kun Fordista meni jarruletku poikki. Mutta ei hän sen takia sijoituksia hävinnyt, sillä ero kolmanneksi sijoittuneeseen Ogieriin oli 1.44 minuuttia.

Kaksi pohja-aikaa ajanut Jari-Matti Latvala oli suomalaisista parhaissa asemissa toisena ennen keskeyttämistään. Iskunvaimentajan hajoaminen oli huonoa tuuria, eikä Latvalan tarvitse sen takia katsoa peiliin. Toyotan insinöörit antoivat Latvalalle asiasta synninpäästön. Kun myös Tänakin autosta hajosi iskari, on Tommi Mäkisen johtamalle tallille luvassa pitkiä päiviä ennen Sardinian rallia.

Esapekka Lappi oli iloisella tuulella lauantaina, sillä hänen Citroeninsa tasauspyörästön lukkoihin oli löydetty suomalaista miellyttäneet säädöt. Rallielämä näytti hymyilevän Lapille tuulisen jakson jälkeen.

Mutta rallin päätöspäivänä kaikki meni pieleen. Harmittoman näköinen ajovirhe johti lopulta toiseen ajovirheeseen ja keskeytykseen. Jos oli Lapilla paineita Citroenin suunnasta ennen Portugalin rallia, eivät ne ainakaan helpottaneet viikonlopun aikana. "Ei auta jos olet nopea, jos olet samalla myös tyhmä", Lappi ruoski itseään keskeytyksestä.

Eipä silitelty myöskään Kris Meeken päätä sunnuntaina. Meeke hölmöili Toyotan kaksoisvoiton kahteen ajovirheeseen ja tuloksena oli lopulta keskeytys.

Meeke sai viime vuonna potkut Citroenilta, kun hän oli ajanut kaksi kertaa rajusti ulos Portugalissa. Tiikeri ei tunnu pääsevän raidoistaan, mutta tuskin Mäkinen potkuilla pohjoisirlantilaista uhkailee. Ei Meekestä silti paljon ole apua Toyotalle ollut. Meeke on kerännyt seitsemästä rallista vain 56 pistettä. Ajopestin uusiminen ensi kaudeksi on pitkän harkinnan takana.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .