Rovanperä nautiskeli ylivoimaiseen voittoon, mutta harmitteli luokkajakoa – "Ei se mun mielestä kauhean järkevää ole"

Kalle Rovanperä ajoi Skodallaan selvään WRC2 Pro -luokan voittoon Jyväskylän MM-rallissa. Jyväskyläläinen rallitähti piti koko kilpailun ajan ylivoimaista vauhtia kaikkien WRC2-autojen joukossa. Hänen omassa luokassa kilpailu tosin lässähti alkuunsa, kun kovana haastajana pidetty Eemil Pietarinen keskeytti jo perjantain avauspätkällä. Ranskalainen Eric Camilli ei kyennyt vastaamaan Rovanperälle, vaan hävisi suomalaistähdelle lähes viisi minuuttia. Jyväskylän MM-rallin kokonaiskilpailussa Rovanperä sijoittui yhdeksänneksi.

– Hieno viikonloppu, ei voi muuta sanoa. Ajettiin aika lujaa. Hypättiin tuossa viimeinen hyppy vielä nokalleen ihan mallin vuoksi, Rovanperä hehkutti tultuaan maaliin Ruuhimäen vauhdikkaalla Power Stagella.

Rovanperä nappasi jo neljännen peräkkäisen voittonsa tälle kaudelle perustetussa WRC2 Pro-luokassa. Rovanperä johtaa luokan kokonaiskilpailua 38 pisteen erolla ennen norjalaista Mads Östbergiä, joka ei ajanut Jyväskylässä. Luokan tuloksiin huomioidaan kahdeksan parasta tulosta, joten Rovanperän tilanne näyttää mestaruuden suhteen hyvältä. Hänellä on nyt plakkarissa neljä voittoa ja kaksi kakkossijaa. Rallin ystävät haluaisivat varmasti nähdä 18-vuotiaan suomalaisen WRC-luokassa jo ensi kaudella, mutta mitään sopimusta hänellä ei vielä ole. Rovanperä haluaa keskittyä rauhassa loppukauden kisoihin Skodan ratissa.

– Motivaatio riittää ihan hyvin loppukauteen. Mennään seuraavaksi Saksaan asfaltille, eikä voitto varmasti tule helpolla. Asfaltilla ajamisessa on vielä paljon parannettavaa.

Uudessa Pro-luokassa kilpailijoita on ollut jokaisessa kisassa vain muutamia. Jyväskyläänkin starttasi ainoastaan kolme autokuntaa, jotka kilpailivat erillään muista WRC2-autoista. Pro-luokassa jaetaan pisteitä valmistajien MM-sarjaan, kun taas WRC2-luokassa kilpaillaan ainoastaan kuljettajien ja karttureiden mestaruuksista.

– Ei se mun mielestä kauhean järkevää ole. Kyllä me kaikki voitaisiin ajaa samassa luokassa, Rovanperä esitti.

Kaikista WRC2-autoista lähimmäksi Rovanperää pääsi venäläinen Nikolai Grjazin, joka nappasi virallisesti WRC2-luokan voiton. Toiseksi sijoittui Hyundailla ajava Jari Huttunen, joka hävisi Grjazinille 14 sekuntia. Rovanperään kaksikolla kertyi eroa yli kaksi ja puoli minuuttia. Kolmanneksi WRC2-luokassa sijoittui ruotsalainen rallicrossin maailmanmestari Johan Kristoffersson. Luokan MM-kärjessä jatkaa meksikolainen Benito Guerra, joka ei ollut mukana Jyväskylässä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .