Tällaiseen kuntoon Jari-Matti Latvalan auto meni ulosajon jälkeen – katso kuva

Latvala oli ennen ulosajoa kiinni Australian rallin kakkossijassa.

Toyotan joutui keskeyttämään Australian MM-rallin ajettuaan ulos päätöspäivän viimeisellä erikoiskokeella. Latvala oli ennen ulosajoa kiinni Australian rallin kakkossijassa.

WRC-sivuston mukaan Latvala törmäsi puuhun ulosajossa. Sivusto kertoi heti ulosajon tapahduttua, että sekä Latvala että kartanlukija Miikka Anttila  ovat tulleet ulos autosta ja kävelevät.

Rallin MM-sarjan virallisella Twitter-tilillä julkaistussa kuvassa näkyy Latvala ja Anttila pettyneinä ulosajon jälkeen. Miesten Toyota kärsi rajun näköiset vauriot.

 

Ulosajo tapahtui muutamia kilometrejä ennen maalia. Erikoiskoe jouduttiin keskeyttämään hetkeksi ulosajon takia.

Päätöspäivän viimeiseen osuuteen, niin kutsuttuun Power Stage -erikoiskokeeseen startatessaan Latvala oli Neuvillea 14,7 sekuntia jäljessä. Latvala ehti kiriä eroa umpeen parhaimmillaan 9,9 sekuntiin päätöspäivän aikana.

 

Lappi kuudes, Rovanperä kahdestoista

 

Neuville pääsi juhlimaan voittoa pian Latvalan keskeyttämisen jälkeen. Voitto oli Neuvillen neljäs tällä kaudella. Toiseksi sijoittui Latvalan perässä ollut 22,5 sekunnin erolla Neuvilleen. oli kolmas.

– Tämä voitto on erityinen. Se menee koko tiimille, he ovat tehneet töitä niin kovaa. Se ei ollut aina helppoa, mutta pidimme motivaation korkealla, Neuville sanoi WRC:lle.

Latvalan tallitoveri ajoi kuudenneksi Australiassa. Lappi oli kolmanneksi nopein viimeisessä erikoiskokeessa. Kokonaiskisan kärkeen Lapilla jäi eroa 3,49,5 minuuttia.

– Yritin todella painaa, Lappi sanoi viimeisen osuuden jälkeen.

Fordin oli yleiskilpailun 12. Eroa Neuvilleen oli reilu 33 minuuttia.

Toiseksi viimeinen erikoiskoe jouduttiin perumaan kovien sateiden takia.

Australian ralli päättää rallikauden. MM-tittelin voittajaksi varmistui jo Walesin kisassa Ranskan . Uran jatkopäätöstään pantannut Ogier ei vielä Australian rallin päätyttyäkään valottanut suunnitelmiaan.

– Nyt voin vain sanoa, että tämä oli viimeinen osuuteni vuonna 2017, Ogier sanoi WRC.com -sivustolla.

Torstaina ranskalaistähti totesi Autosport-lehdelle, että hän on tehnyt päätöksensä 99-prosenttisella varmuudella. Ogier on voittanut rallin maailmanmestaruuden viidesti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Rovanperä kartutti kokemusta: "Noin liukkaalla tiellä en ole koskaan ajanut ajanut"

Esapekka Lappi löysi vauhtia Australian päätösetapille

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.