Tallipäällikkö Mäkinen luottaa suojattiensa kaksoisvoittoon – "Meidän pojat pärjäävät liukkailla pätkillä"

Taistelun tiivistyminen Portugalin rallin kärjessä ei hetkauttanut Ott Tänakia mitenkään lauantaina, vaikka mukava 15 sekunnin johto oli kutistunut päivän päätteeksi 4,3 sekunniksi.

– Kyllä minulla pitäisi olla vauhtia ajaa voittoon tässä rallissa. Totta kai meidän pitää hyökätä sunnuntaina, Tänak totesi ennen yötaukoa.

Tänakin autosta hajosi lauantain viimeisellä erikoiskokeella iskunvaimentaja oikeasta etupyörästä. Virolainen selvisi runsaalla kymmenen sekunnin aikatappiolla.

– Onneksi pääsimme huoltoon asti ja auton kaikki pyörät pyörivät samaan suuntaan, Tänak tuumasi.

Toyotan rallitallin päällikkö Tommi Mäkinen oli yhtä levollisella mielellä päivän päätteeksi.

– Tuplavoitto tulee. Sunnuntain erikoiskokeet ovat aika liukkaita ja meidän pojat pärjäävät liukkailla pätkillä, Mäkinen viittasi irtosoran päällystämiin teihin.

Tänakilla on 9,2 ja Kris Meekellä 4,3 sekunnin kaula kolmantena olevaan Hyundain Thierry Neuvilleen.

– Ottilla ei ole suurempaa hätää. Kisa on hänellä kontrollissa, Mäkinen rauhoitteli.

Mäkinen oli pahoillaan Jari-Matti Latvalan kohtalosta. Latvala ajoi ajourassa olleeseen kiveen ja se rikkoi iskunvaimentajan vasemmasta etupyörästä. Iskari oli saanut siipeensä ehkä jo aikaisemmin hypyn alastulossa.

– Iskarin pohjasta olivat öljyt tulleet pois. Se meni vielä lisää rikki seuraavalla pätkällä. Päätettiin, että Jari-Matti keskeyttää, että ei hajoa korikin vielä, Mäkinen selvitti.

Latvala tavoittelee sunnuntaina viittä pistettä rallin päättävältä bonuspätkältä. Sama on mielessä Citroenin Esapekka Lapilla.

– Ajoin viime vuonna Fafeen pohja-ajan juuri samalta lähtöpaikalta, Lappi totesi.

Lappi aikoo nauttia sunnuntaina ajamisesta, sillä Teemu Suninen on 25,2 sekunnin päässä kuudentena.

– Lähdetään ajamaan hyviä ek-aikoja ja välttämään virheitä, Lappi totesi.

Suninen arveli jääneensä viimeisellä erikoiskokeella Lapille 12,6 sekuntia kuluneiden renkaiden takia.

– Ei ollut enää pyörissä pitoa, Suninen sanoi.

Myös Eerik Pietarisen autosta hajosi iskunvaimentaja lauantain viimeisellä erikoiskokeella. Hän on R5-luokan autojen kisassa kuudentena. Pietarinen on jäänyt R5-luokan kärkimiehestä Kalle Rovanperästä 4.06 minuuttia.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .