Autossa hauskaa pitänyt suomalainen ei aio hullutella: "Turha lähteä repimään"

Juho Hänninen on tehnyt varmaa työtä. Ilman viime aikojen kisakokemusta Jyväskylään lähtenyt suomalainen on nautiskellut ja ajanut omaa vauhtiaan. Siitä kiitoksena seisoo kuudes sija.

Lauantainen päivä ei ihmeellisyyksiä tarjonnut.

– Ei mitään ihmeellistä ollut. Ajoissa tuli paljon eroa.

Päivän parhaimmalla vedollaan Hänninen ylsi pätkäajoissa viidenneksi.

– Jukojärvi teki toki poikkeuksen, sinne tuli hyvä aika. Oli märkää liukasta, se varmaa tasoitti voimasuhteita, Hänninen näki.

Auto on parantunut miehen alla kilometri kilometriltä.

– On se tuntuma parantunut. Jonkin verran sitä ollaan muutettu, ja se on mennyt koko ajan parempaan suuntaan.

Hänninen ei ole taistellut päänsä sisällä tuulimyllyjä vastaan. Kuljettaja ymmärtää realiteetit, mitkä vaikeat lähtökohdat kisaan toivat mukanaan.

– Autossa on ollut kuitenkin hauskaa. Se on kuitenkin tärkeintä. Tuon kovempaa ei vain tällä hetkellä pääse, Hänninen sanaili.

Sunnuntaina Hänniseltä vaadittaisiin kuitenkin myös vauhtia. Vaikeuksien kanssa perjantaina paininut Ott Tänäk on tarjonnut ajohuumorinsa löydettyään Hänniselle väkevän vastuksen. Eroa miesten välillä on ainoastaan vajaat kaksi sekuntia.

Miten suomalainen uskoo pärjäävänsä Myhinpään vauhtirallattelussa virolaista vastaan?

– Se on ajanut niin hyvin tänään, että turha sitä on siellä repiä Tänäkin takia, Hänninen pohdiskeli.

– Sinne voi lähteä vain nautiskelemaan, punkaharjulainen hymähti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.